perjantai 6. toukokuuta 2016






Helsinki-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Orimattila-Helsinki. Kahdessa päivässä.
Tänä vuonna kesä sattui toukokuulle, joten oli lähdettävä jälleen reissuun. Helsingistä Hämeenlinnaan oli jo tuttua tietä aika lailla non-event, vaikka tärinaraitojen kohdalla tunsin tyytyväisyyttä siitä että Gatin raideväli oli 97cm. Tuolla raidevälillä leveänkin tärinäraidan saa juuri pidettyä eturenkaan ja takarenkaan välissä. Kaupallisen kinnerin 80cm raidevälillä ei onnistuisi. Siirtymä Hakaniemestä Klaukkalan risteykseen, josta piennar-valtatie alkaa, aina huvittaa. 26 kilometriä 90 asteen mutkia, jyrkkiä mäkiä, liikennevaloja, rotvalleja ja monttuja. Sulkiessa kotioven menee kaksi tuntia että pääsee tien alkuun ja voi antaa hanaa.



Hämeenlinnassa menin ensin Aulangolle, josta yritin vuokrata heidän nettihinnastonsa mukaisen mökin mutta sain kuulla että "vain sadan euron mökkejä on, sesonki ei ole vielä alkanut". Ulkona +22C päivästä toiseen, toukokuu, eikä mökkien vuokrasesonki ole vielä alkanut. Nettihinnastossa mökin hinta on 60 euroa. Ne eivät ole kovin pitkiä nuo leirintäalueiden sesongit. Ajelin siitä sitten takaisin keskustaan, ja Hotelli Cumuluksesta neljän tähden huone aamiaisella 89 euroa, sata metriä torille. En tiedä kuka maksaa vanhasta karusta leirintäalueen mökistä enemmän kuin neljän tähden hotellihuoneesta keskustassa, mutta ilmeisesti heitäkin on.
Aamiaisella söin lautasellisen pekonia. Sitä kun harvoin kotona jaksaa tehdä. Nam.





Aamulla sitten Tuulosta kohti. Oli helatorstai, mutta liikenne oli yllättävän vilkasta. Paljon raskasta liikennettä tien päällä. Tarkoitus oli ottaa yhteiskuva Tuuloksen kauppakeskukseen sijoitetun Hanssin-Jukan kanssa, mutta Jukka oli sijoitettu niin tumman vitriinin perälle, ettei se ollut oikein mahdollista. Näyttelytila olisi auennut klo 11, olin paikalla klo 10. Kaikki ympärillä olevat kauppakeskuksen kaupat olivat auenneet seitsenmältä aamulla. Tuuloksen keskusta oli idyllinen pieni kylä. Kylän raitille oli rakennettu massiivinen korkea vauhtipomppu. Istuskelin reilun varttitunnin kylällä, eikä kylän läpi ajanut sinä aikana yhtään autoa. Vauhtipomppu vaikutti kuin muistolta menneestä maailmasta. Jossain haukkui koira harvakseen.


Lahden ohi ajoin ohitustietä (ei moottoritietä kuitenkaan). Lahti ei ole kulttuurimaisema, joten se on hyvä ratkaisu. Pyöräteiden käyttäminen olisi mielipuolista pitkällä reissulla. Matka-aika lähes tuplaantuisi. Kinnerin matkanopeuskaan ei oikein sovellu kevyen liikenteen väylälle. Tasaista 40 km/h jatkuvaa loivaa alamäkeä Lahti jäi taakse nopeasti, vilkkaan liikenteen alueella pitää mielellään vauhtia. Lahden eteläpuolella tapasin kinneristikollegan, jonka kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen päätin ajaa Orimattilan kautta kotiin. Lataaminen olisi varmempaa Orimattilassa. Juuri ennen kylää vasemmalla puolen löytyikin hyvä huoltamo-kuppila, jossa kaikki mahdollistui.





Kokonaisajomatkaa tuli yhden päivän aikana 200,2km, mikä on uusi ennätys. Vanha oli 186km. Kyseessä on aika pitkälle maximit, kuskilta alkaa loppua takapuolen ja jalkojen kunto. Länsimäkeen saakka päivän keskinopeus oli 27,5 km/h. Se on myös aika maksimi matkakuormatulla Gatilla. Ehkä sadan kilometrin keskarin saisi puskemalla jonnekin reiluun 28 km/h, mutta siinä se limitti alkaa tulla vastaan. Ylämäissä vauhti tippuu niin paljon, ja niitä pitkiä ylämäkiä maantiellä riittää. Jossain Virossa keskarin voisi saada +30 km/h, kun siellä ei ole ylämäkiä. Mittari on tarkkuuskalibroitu mittaamalla renkaan kulkema matka maassa. Kahden päivän ajomatka oli 321km. Sähkönkulutus maantiellä 27,5 km/h keskinopeudella on tasainen 12wh/km. Kaupunkiajossa menee noin 14wh/km. 35Ah akussa on käyttökelpoisia wattitunteja aika tarkkaan 1500.












2 kommenttia:

  1. Hyvä raportti!
    Tärinäraidat on tosiaan ärsyttäviä kaupallisella kinnerillä. Ja sitten kun usein ei mahdu ajamaan sinne tärinäraidan pientareen puolelle, niin olen päätynyt pysyttelemään ajoradan puolella. Aika hyvin useimmat autoilijat antaa silloin tilaa.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa tarinaa!
    Lahti, Orimattila, Tuulos.......niille suunnille munkin
    kinnerilenkit usein menee. Tänään kävin minäkin Orimattilassa. Pirunmoisia mäkiä Luhtikyläntiellä.

    Tapani

    VastaaPoista