Poliittisia ja sosiologisia paradokseja osa 1. Pakkoruotsi. Kirjoitan näitä artikkeleita poliittisesti sitoutumattomana. Olen nykyään eri mieltä sekä oikeiston että vasemmiston kanssa.

Pakkoruotsin lanseerasi Koiviston ensimmäinen hallitus 1968. Hallitukseen ei kuulunut yhtään suomenruotsalaista ministeriä, kaikilla oli suomalainen sukunimi. Yleisesti kerrotaan pakkoruotsin syynä ollaan opetusministeri Johannes Virolaisen tekemät poliittiset lehmänkaupat RKP:en kanssa. Vastineeksi pakkoruotsilaista RKP lupasi tukea Kekkosta. Tämä sai Kekkosen luonnollisesti antamaan pakkoruotsille hyväksyntänsä. Asiaa voi kuitenkin ajatella myös syvemmälti ja toisin, hahmottaen ajan poliittista ilmapiiriä ja arvioiden todennäköisyyksiä. 

Vuonna 1968 Suomi eli ns. taistolaisajan rajua boomia, nousua. Vasemmisto oli vahva ja voimansa tunnossa. Oikeistolla sekä Yhdysvalloilla oli suuri huoli Suomen liukumisesta yhä syvemmälle Neuvostoliiton vaikutuspiirin sekä poliittisesti, että myös kulttuurisesti. Eräässä tuoreessa musiikkialan teoksessa kerrotaan että Yhdysvaltojen suurlähetystö tuki salaa amerikkalaista kevyttä musiikkia maassa 1970-luvulla.

Opetusministeri Johannes Virolainen oli CIA:n mies. Tästä on nykyään monia valtamedian artikkeleita, joissa asia myönnetään. Pakkoruotsin ajoi läpi siis Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun palkkalistoilla ollut ministeri, saaden vastineeksi RKP:eeltä lupauksen oman puolueensa presidenttiehdokkaan kannattamisesta. Asiasta on esitetty myös mm. tällainen näkemys:

Monta kärpästä samalla iskulla, kuten sanotaan. Näin etäältä arvioiden pakkoruotsissa oli osittain selvästi kyse Suomen ankkuroimisesta kulttuurisesti länteen. Kaksoisgentti Virolainen suoritti tehtävän. Pelko siitä, että kansa olisi alkanut lukea toisena kielenä venäjää, oli varmasti todellinen. Oppilaiden päät täytyi täyttää jollain muulla ja nopeasti. Pakkoruotsi oli ikään kuin kulttuurinen Nato. 

Koska arvelen asioiden tapahtumaketjun olleen tämän kaltainen, suhtaudun hieman karsastaen nykyiseen muodikkaaseen käsitykseen "Freudenthalista", ynnä muunlaisesta puheesta jossa suomenruotsalaiset nähdään ainoana syyllisenä pakkoruotsiin. Asia oli paljon paradoksaalisempi.

 Pakkoruotsi oli projekti sitoa Suomi länteen kulttuurisesti ja estää idän kulttuurista vaikutusta. Lisäpalkkioksi Keskusta sai Kekkosen voiton vaaleissa. Pakkoruotsia voi silti vastustaa, jopa ihan hyvin perustein. Tällöin on kuitenkin myös ymmärrettävä, mistä kumpuaa pakkoruotsin sitkeä kannatus vallan taholta. Kyseessä on kulttuurinen, reaalipoliittinen taistelu, jossa "freudenthalilaisuus" ei näyttele juuri minkäänlaista roolia mielestäni. Kyseessä on aivan oma taistelumme.