International velomobile races in Helsinki, Finland 1949 pt. 2, with Finnish subtexts.
These pictures are rare. My old mother dug these from the archives of one old magazine.
That takes some work and you have to buy the permission to be able to search. Anyway, here they are.

Velogatti 10 000km.
Sähköllä olen polkenut nyt neljässä vuodessa 22 000km. Koko matka on ajettu MXUS 500W-suoravetomoottorilla. Greencycle myi näitä moottoreita ennen, mutta ei myy tätä 500W-kokoa enää. Ensin reilu kymppitonni etuvedolla, ja sitten kymppitonni samanlaisella takavetomallilla. 22 000 kilometrin aikana ei minkäänlaisia ongelmia moottoreiden kanssa, ja ne ovat saaneet kovaa kyytiä.  Kyseisen moottorin suosituskuorma on 36V/500W. Minä olen ajanut niihin 54V/1000W. Suoravetomoottorit kestävät aika hyvin ylivolttaamista. Rapakon takana näille tarjotaan 72V ja 3000W huippukuormia ulos. Pääkaupunkiseudun kelviverkoston kunto tarjoaa todella kovaa rääkkiä moottorin 14mm akselille. Kovaa paukutusta se kestää.
Takapyörän päällä on 105kg, ja kun ajetaan 40 km/h pahaan kuoppaan, niin akseli saa rasitusta.

Velogatin rakenne on kestänyt erinomaisesti. 10 000km paukutusta, eikä missään rakenteissa näy halkeamia.
Se on kestänyt paremmin kuin odotin. Odotin että sitä joutuu ehkä aika ajoin vähän fiksaamaan. 105kg kuormaa kantava takahaarukka kun ei ole edes metallia, vaan alumiinilla vahvistettua puuta. Ainoa varsinainen tekninen ongelma oli vasemman etupyörän laakerin leikkaaminen kiinni kesällä Hämeenlinnassa.
Kiekko oli romuttamolta, joten en nyt pahasti yllättynyt ettei se pitkään kestänyt.

Kesällä koeajoin paria niin kutsuttua kaupallista tadpole trikeä 20 tuuman pyörillä, ja yllätyin miten hyvä Velogatti on ajaa niihin verrattuna. Se on paljon parempi ajaa kuin kaupallinen 20-tuumainen tadpole trike. Jos itse joskus hankin kaupallisen nojapyörän, niin siinä on ehdottomasti oltava tiller, eli hamsteriohjaus. En tykännyt yhtään trikestä, missä on sellainen penkin vieressä olevilla tangoilla oleva ohjaus, alaohjaus. Se oli yliohjaava ja veteli sinne tänne polkemisen tahtiin. Velogatissa ohjaus ei reagoi polkemiseen ollenkaan, ja Velogatti aliohjaa kuin vanha Saab 96 talvella, mikä antaa rauhallisen ja turvallisen olon.

Classic-Cyclesiltä Saksasta tilasin etukiekkoihin aerodiscit. Hintaa tuli noin 70 euroa posteineen, kun lähettivät kalliilla kuriiripalvelulla. Hankin ne siihen esteettisistä syistä ja ajattelin, ettei niillä ole ajamiseen mitään vaikutusta mutta yllätyin positiivisesti. Yli 30 km/h vauhdissa niiden olemassaolon huomaa. Ensinnäkin lisääntyneenä sivutuuliherkkyytenä, mutta myös siinä että vauhtia on helpompi ylläpitää. Niiden asentaminen ei ole ihan viiden minuutin juttu johtuen siitä, että lähes joka kiekossa on erilainen geometria, pinnojen kulma ja erilainen laakerikeskiö. Jos kulma on suuri, eli pinnojen kiinnityspiste keskiössä on paljon ulompana pinnojen kiinnityspisteestä vanteessa, niin aerodiscin joutuu väkisin painamaan vähän kuprulle.

Tulevaisuuttakin on tullut mietittyä sen verran, että saatan Velogatin myydäkkin jos sopiva tarjous tulee vastaan, ostaakseni jonkin edullisen kaupallisen kinnerin kuten esimerkiksi Allewederin. Hintaa Velogatille on vaikea heittää. Itse kinnerin tekeminen tuli maksamaan noin 600 euroa kaikkineen. Moottorin arvo on siinä 200 euroa kaikkineen käytettynä. Akkuja ja latureitakin voin myydä, mutta se on sitten vähän eri hinta.

Yhtä hyvin voin jatkaa sillä ajamista, mutta jos sopiva ostajaehdokas tulee vastaan, niin uusikin aina kiinnostaa. Olisiko 500 euroa ilman akkuja paha? Hirveän vaikea näitä on hinnoitella ja aina se itsetehdyn myynti vähän kirpaisee. Sen verran pitkä matka on yhdessä tehty. Se on hyvä matkakumppani.

Helsinki-Valkeakoski-Tampere-Ikaalinen-Jämijärvi-Hämeenkyrö-Sastamala-Illo-Punkalaidun-Urjala-Teuro-Räyskälä-Klaukkala-Helsinki.
Startti aikaisin aamulla, kyydissä 40Ah/54V. Heti aamusta tuli vastaan ensimmäinen niin tyypillinen tilanne Stadin kelveillä. Mitä teet kinnerillä? Alas korkealta rotvallilta et voi ajaa, kääntyä ympäri et voi.

Jälleen 26km tätä (kuva alla), ennen kuin pääsi ulos kaupungista. Kaupungista ulos pääseminen kestää vajaat kaksi tuntia matkakuormatulla kinnerillä joka kiihtyy kuin tavarajuna.

Hämeenlinnaan ajellessa sattui kohdille pari hyvää matkakaveria perusfillareilla. Ajeltiin kahdestaan pitkät matkat. Aika paljon oli fillaristeja liikenteessä. Vähän ennen Hämeenlinnaa alkoi vasemman etupyörän seutuvilta kuulua paha ääni. Pyörän laakeri oli pettänyt.
Vanhan Verkatehtaan kyljestä löytyi fillaripaja, josta sain edullisesti uudenvanhan kiekon vanhasta lastenpyörästä, ja myös uuden Schwalben kumin päälle. Kiitos, suosittelen. Selvisin noin tunnin pitstopilla, vaikka kiekkoon täytyi vaihtaa myös akseli sillä Gatissa on todella pitkät akselit etukiekoissa.

Virran riittävyys Valkeakoskelle oli vähän siinä ja siinä. Onneksi pääsin kovakuntoisen professionaalin retkipyöräilijän peesiin, joka auttoi vähän. Kaveri ei ajanut varsinaisesti lujaa, mutta merkillepantavaa oli se ettei hän antanut ollenkaan vauhdin tippua ylämäissä. Ilmeisesti vanha maantiepyöräilijä oli hän. Alamäet mentiin 25 km/h, tasaisella 25km/h, ja ylämäet 25 km/h. Mahtava cruise control. Viimeisen pitkän mäen ennen Valkeakosken kirkonkylää työnsin ylös säästääkseni virtaa. Matkaa tuli Helsingistä 158km.
Yövyin jälleen Apianlahdella, mikä sivumennen sanoen on paras leirintäalue Suomessa.

Siellä pelaa kaikki ja on hiljaista, hyvät motellitasoiset huoneet 35e/yö. Myös ympäristö on kaunis.
Valkeakoskelta Tampereelle oli nopea siirtymä, sisältäen jälleen pientä ulkopaikkakuntalaisen harjoittamaa sekoilua. Kun olen Hatanpään Highwayllä, niin tiedän miten toimia. Kun en ole sillä, niin on ongelma. Eksyin Hatanpäästä jonnekin itään hetkeksi. Burger Kingin löysin. Tampereen keskusta on nätti. Sanon ihan pokkana, että Tampereen keskustassa on eurooppalaisin tunnelma kaikista Suomen kaupungeista. Ruutukaava, jne. Poikkeaa paljon Helsingin tyylistä. Tampereen keskusta on täynnä salaisuuksia. Kadut menevät hyvin mielenkiintoisesti, ja ihmiset asuvat aivan keskustassakin.
Ensimmäisenä ajopäivänä kului 1786 wattituntia. Kulutus näin ollen 11,2wh/km.

Tämä oli reissu, jolla Gatista jutteleminen alkoi käydä jo työstä. Heti kun pysähdyin niin oli viisi kuusikymppistä ukkoa kimpussa. Lopulta aloin sanoa, että olen pahoillani mutta en enää jaksa nyt jutella. Kyllähän se hauskalta näyttää, en yhtään kiistä:) 

 Pispalasta länteen sattui sellainen homma, että oikean puolen takimmainen akkuluukku aukesi täydessä vauhdissa Ylöjärven tiellä. Ei ole koskaan ennen auennut. Täytyi käydä poimimassa akku tien ravista.
Ei siinä mitään, jössesteippiä pari kieppiä ympärille, yksi kymppipakka irti päälinjasta ja uusi kasaus.
Hyvin kesti kiinanlipo lennon 40 km/h vauhdista ojaan. Ylöjärven tie ei ole kovin kinneri-ystävällinen. On tärinäuraa ja raskasta liikennettä paljon. Jämijärven tien kunto nykyään on surkea.
Paikoitellen kokonaisia asfalttikerroksia oli irronnut pois. Yhteen kuoppaan ajoin kaikesta huolimatta ja isku oli niin kova, että täytyi pysähtyä tarkastamaan ripustuksen kunto. Se on yllättävän kestävä.

Yöt ovat aika viileitä, vaikka Jämi korkealla harjulla sijaitseekin. Surkea kesä tämä on ollut. Karavaanarien kulttuuri leirintäalueella on hieman hämmentävää. Alueella yöpyy porukkaa, joka ei ole kiinnostunut lentönäytöksestä pätkääkään. Tullaan sadan tonnin matkailuautoilla parkkiin, ja aletaan vetää viinaa kaksin käsin, laitetaan auton stereot täysille. Aamuyöstä sammutaan ja oksennellaan mölkkypalikoiden kanssa horjuessa. Hyvin rasittavaa sellaiselle, joka yrittää nukkua teltassa.

Mustangin lentoonlähto aivan vierestä seurattuna on kuin Sibeliuksen Finlandia-hymni livenä, paitsi että aivan helvetin paljon äänekkäämpi. Ristus se ääni. Siinä todella raaka voima puhuu niin että korvat soi ja rintakehä tärisee. Kylä lähtee. Pär Cederqvist on hieno lentäjä. North American P-51 Mustang on oikeasti hyvin vaikuttava kokemus läheltä seurattuna. Hallissa olleen Bf-109 simulaattorin kanssa menestyin kohtalaisesti. Hankalinta oli vastajousien puute. Sauva oli aivan liian herkkä, herkempi kuin lennokkitikku.
Saikkosen Fouga-sinfonia sai silmät kosteiksi luulen että useimmilta.

Paluumatkalla käännyin Hämeenkyröstä Sastamalaan päin. Mentiin ylös ja alas. Jälleen Sastamalassa huudeltiin moottoripyörätallien pihoilta että hei! käy täällä!. Ei vaan ehdi, jaksa. Kutsujia on vain liikaa, kaikella kunnioituksella teitä kaikkia hienoja ihmisiä kohtaan. Tie Sastamalasta Illon kautta Punkalaitumelle on silkkaa kinneri-nirvanaa. Profiili, kunto, kaikki. Täysii, nautinnolla, Illo oli kaunis mutta myös hieman surullinen kylä kaukana kaikesta. Kylän mahtavan historian saattoi yhä aistia. Kylässä oli ennen kahdeksan kauppaa, nyt ei yhtään. 60-luvulla täynnä elämää, nyt kuin aavekaupunki verrattuna menneisyyteensä.

Punkalaidun on kaunis kylä, Urjala aika mitäänsanomaton peruspaikka. Tee on 70 centtiä Nesteellä!
ISO runsastäytteinen sämpylä+tee yhteensä 3,70e. Löytyi jopa sanko, mihin laittaa teepussin kääre.
Sitä ei löydy juuri mistään. Urjalan Nesteeltä löytyi. Yötä olin Urjalan leirintäalueella. Viileä mökki.
Teuronkyläntietä sitten läpi Teuron. Kivaa maaseututietä ja Teuro on hyvin idyllinen.

Pitstopin tein palatessa Räyskälän kentällä. Siellä on hyvä lounaspöytä, ja päätin ladata hieman kun päivämatka vaikutti ylittävän rangen noin kymmenellä kilometrillä. Range anxiety ei ole kivaa. Kehiin täytyi kutsua talonmies kun ravintolanpitäjä oli sitä mieltä etteivät sulakkeet kestä latausta (700W). Kestivät. Yhdestä laturista poltin yhden kanavan kun vahingossa väsyneenä ylikuormitin yhtä virtalähdettä hetkeksi. Puski komeat paksut taikasavut ravintolan pihassa:) Kulutustavaraa.

Koko Helsinki-Jämijärvi-Helsinki matkalla kului sähköä aika tarkalleen seitsemän kilowattia. Koko 600km matka maksoi siis noin 70 centtiä sähkönä. Toki poljettua tuli myös koko ajan ja lujaa, siihen pisteeseen asti jälleen että polvikipuun täytyi ottaa lopulta Burana. Ilman polkemista sähkölasku olisi todennäköisesti ylittänyt yhden euron. Uusi nopeusennätyskin tuli saavutettua, 61,9 km/h Pilpalassa. :)

Velogatin mitat, Velogatti"s dimensions.

Korin pituus  212cm
Kokonaispituus  232cm
Korin leveys  52cm
Raideväli  88cm
Kokonaisleveys  98cm
Akseliväli  180cm
Takapyörän pinnojen paksuus 3mm
Painojakauma kuljettajan kanssa etu/taka  38/62  (sama kuin Porsche 911:)
Korin korkeus ilman tuulilasia  64cm
Istuimen korkeus maasta  20cm
Maavara ketjurullaan  16cm
Keulan leveys/korkeus  52/46cm
Penkin kulma  28 astetta pystystä
Caster  15%
Camber  5%
Ackerman: paljon
Renkaat 20/24 (19 mopokoossa)

Fuselage length  212cm
Overall length  232cm
Fuselage width  52cm
Track  88cm
Overall width  98cm
Wheelbase  180cm
Weight distribution with a rider front/rear  38/62  (same as in Porsche 911:)
Fuselage height w/o windscreen  64cm
Seat height from the ground  20cm
Front grill width/height  52/46cm
Backrest angle  28%
Caster  15%
Camber  5%
Ackerman: a lot
Tires  20/24 (19 mopedsize)

Vaakunatarrat! 70-luku on täällä taas. Silloinhan näitä oli kaikkialla. Autoissa, pulkissa, suksissa, jne.
Nykyään ne ovat kadonneet täysin. Kuvastaa hyvin ajan hengen muutosta. Nykynuorisolle voi olla aika käsittämätöntä joku Lahti-tarra. Että ostetaan bensikseltä ja liimataan ylpeänä autoon, olemme käyneet Lahdessa! Jos kaukomatkoilla oli käyty eli esimerkiksi Kuhmossa, niin silloin ei enää pelkkä tarra riittänyt, vaan hankittiin myös viiri! Kirjahyllyyn television päälle.

Muistan kun isäni veljen luona oli television päällä Kuusamo sekä Oulu-viiri. Näitä tarroja on vaikea löytää nykyään. Ne mitä löytyy eivät ole retroa vaan aitoja originaaleja 70-luvulta. Kuten nuo nyt Gattiin liimaamani, jotka löysin eräästä divarista Kaarinasta.
Kotka-tarraa ei löytynyt, se on hakusessa. Hämeenlinna! Irwin soimaan ja luu pihalle.

Lopuksi kuva tällaisesta uudesta puolalaisesta kinneristä nimeltä Aventybike.
Ai että on hieno. Tuossa on samaa filosofiaa kuin Gatissa, velomobiili kohtaa auton estetiikan. Tulos on erittäin toimiva. Protestantismi pyrkii puhdasoppisuuteen mutta evoluutio vain hymähtää sille. Evoluutio ottaa palan sieltä, toisen täältä. Kaikki parhaat asiat ja sekoittaa ne yhteen. Chapeau!

Helsinki-Tallinna-Ardu-Rapla-Paldiski-Tallinna-Helsinki.
Huomasin että jäi raportti kirjoittamatta tästä reissusta jostain syystä, joten tämä ilmestyy nyt näin jälkikäteen. Itse reissu tehtiin viime vuonna, ja oli nimeltään Ecotrip.

Tallinnasta lähdimme tihkusateessa kohti Ardua, jonne tuli matkaa vajaat sata kilometriä. Tallinnan asfaltti on huonokuntoista. Raitiovaunujen kiskot ovat noin 5cm asfaltin pinnan yläpuolella keskellä katua monissa paikoin. Niiden ylittäminen vauhdilla oli aikamoista paukutusta. Ajokulttuuri Tallinnassa on myös aika reteää. SUV-bemarit puskevat metrin päässä perästä takana. Plussana ihmettelin miten Tallinnassa on osattu jättää rotvallit pois kelvien ja pyöräteiden risteyksistä, kun meillä se tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Meidän rotvalli-pakkomielteessämme on jotain hyvin pimeää. Muilla mailla sitä ei juuri ilmene. Jopa uusiinkin risteyksiin niitä yhä rakennetaan, eikä riitä että kadun kulmiin, vaan monesti kadun keskelle rakennetaan sellainen metrin levyinen korkea kumpu jolle kinneri ei mahdu mitenkään päin, ja jossa on rotvallit.

Ajettaessa taas Tallinnan ulkopuolelle muuttuu meininki täysin. Asfaltin kunto on parempaa kuin Suomessa. Teiden varsilla on kylttejä "this road is funded by the EU". En tiedä tekevätkö ne niitä Naton panssareille vai mille, mutta EU on maksanut Viron tieverkon hyvään kuntoon. Kumpa se tekisi saman Suomessa. Ilo on vetää uusia sileitä tasaisia baanoja joissa ei ole ylämäkiä. Virosta käytännössä puuttuvat ylämäet kokonaan, mikä tekee siitä kinneristin toivemaan. Tallinnasta poistuttaessa on vähän ylämäkeä. Liikenne ei ole mikään ongelma maaseudulla sillä sitä ei käytännössä ole, noin Suomen mittakaavassa. Hyvin on rauhallista, kerran tunnissa menee auto ohi. Lähes joka pihassa on suuri koira joka haukkuu portilla.

Ardun kyläkauppa. Hintataso ei ole enää sitä mitä se oli 90-luvulla. Nyt se on jo aika lähellä Suomen tasoa, mikä tekee siitä kalliin paikallisille. Juustotiskillä huomasi, että nyt on tultu Eurooppaan. Joka kyläkaupan juustotiskillä oli oman kylän erikoisuuksia myynnissä. Jäätelön rasvaprosentti oli jotain, mitä Suomesta ei saa millään rahalla. Suomessahan kalliit design-jäätelötkin kuten Kolmen Kaverin jäätelö ovat lähes rasvattomia jostain syystä. Virossa jäätelön rasvaprosentti on kolminkertainen. Se saa halvankin tuutin maistumaan huippujäätelöltä. Tuo kuvassa näkyvä Milan on muuten ihme peli. Menee kovaa. Minulla ei ole moottorin kanssa sille mitään jakoa jos se päättää vähän nostaa matkanopeutta. Se jättää minut kuin seisomaan.

Ardussa yövyimme jonkinlaisessa hyvätasoisessa retkeilymotellissa, joka Neukkulan aikaan oli ollut Puolueen koulutuskeskus. Yksi monista. Ihan hyvän tarjoilun pistivät pystyyn meille siellä. Gatin lataamishässäkkä on vähän hankala tuollaisella reissulla, missä päivän ajon jälkeen porukka haluaa rauhoittua ja keskustella ja kerääntyä ruokailemaan. 10kg lipo-kasan lataus vaatii jatkuvaa huomiota noin kolmen tunnin ajan, mikä eristää vähän omaan kuplaan. Samoin akuille ei tee hyvää niiden jättäminen täyteen ladatuiksi yön yli monta yötä peräkkäin. Yön aikana ne myös menettävät noin 5% niihin ladatusta virrasta. Ardun lähellä oli suuri järvi. Niitä ei Virossa näy tungokseksi asti.

Raplassa lounastimme paikallisessa ravintolassa. Spaghetti Carbonara oli erittäin hyvää. Hintataso oli ystävällinen ja palvelu hyvää. Rapla on sellainen yhden pääkadun pikkutaajama. Raplan jälkeen yövyimme aika pitkälti keskellä-ei-mitään maantien varressa, jossa kuitenkin sijaitsi hyvätasoinen motelli. Paldiskin lähellä yövyimme hotellissa. Illalla huomasin juoneeni kaksi pulloa viiniä:) Kauppaa metsästimme aika tovin älypuhelimien karttojen avulla ympäri läheistä kylää. Lopulta se löytyi.

 

Helsinki-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Orimattila-Helsinki. Kahdessa päivässä.
Tänä vuonna kesä sattui toukokuulle, joten oli lähdettävä jälleen reissuun. Helsingistä Hämeenlinnaan oli jo tuttua tietä aika lailla non-event, vaikka tärinaraitojen kohdalla tunsin tyytyväisyyttä siitä että Gatin raideväli oli 97cm. Tuolla raidevälillä leveänkin tärinäraidan saa juuri pidettyä eturenkaan ja takarenkaan välissä. Kaupallisen kinnerin 80cm raidevälillä ei onnistuisi. Siirtymä Hakaniemestä Klaukkalan risteykseen, josta piennar-valtatie alkaa, aina huvittaa. 26 kilometriä 90 asteen mutkia, jyrkkiä mäkiä, liikennevaloja, rotvalleja ja monttuja. Sulkiessa kotioven menee kaksi tuntia että pääsee tien alkuun ja voi antaa hanaa.

Hämeenlinnassa menin ensin Aulangolle, josta yritin vuokrata heidän nettihinnastonsa mukaisen mökin mutta sain kuulla että "vain sadan euron mökkejä on, sesonki ei ole vielä alkanut". Ulkona +22C päivästä toiseen, toukokuu, eikä mökkien vuokrasesonki ole vielä alkanut. Nettihinnastossa mökin hinta on 60 euroa. Ne eivät ole kovin pitkiä nuo leirintäalueiden sesongit. Ajelin siitä sitten takaisin keskustaan, ja Hotelli Cumuluksesta neljän tähden huone aamiaisella 89 euroa, sata metriä torille. En tiedä kuka maksaa vanhasta karusta leirintäalueen mökistä enemmän kuin neljän tähden hotellihuoneesta keskustassa, mutta ilmeisesti heitäkin on.
Aamiaisella söin lautasellisen pekonia. Sitä kun harvoin kotona jaksaa tehdä. Nam.

Aamulla sitten Tuulosta kohti. Oli helatorstai, mutta liikenne oli yllättävän vilkasta. Paljon raskasta liikennettä tien päällä. Tarkoitus oli ottaa yhteiskuva Tuuloksen kauppakeskukseen sijoitetun Hanssin-Jukan kanssa, mutta Jukka oli sijoitettu niin tumman vitriinin perälle, ettei se ollut oikein mahdollista. Näyttelytila olisi auennut klo 11, olin paikalla klo 10. Kaikki ympärillä olevat kauppakeskuksen kaupat olivat auenneet seitsenmältä aamulla. Tuuloksen keskusta oli idyllinen pieni kylä. Kylän raitille oli rakennettu massiivinen korkea vauhtipomppu. Istuskelin reilun varttitunnin kylällä, eikä kylän läpi ajanut sinä aikana yhtään autoa. Vauhtipomppu vaikutti kuin muistolta menneestä maailmasta. Jossain haukkui koira harvakseen.

Lahden ohi ajoin ohitustietä (ei moottoritietä kuitenkaan). Lahti ei ole kulttuurimaisema, joten se on hyvä ratkaisu. Pyöräteiden käyttäminen olisi mielipuolista pitkällä reissulla. Matka-aika lähes tuplaantuisi. Kinnerin matkanopeuskaan ei oikein sovellu kevyen liikenteen väylälle. Tasaista 40 km/h jatkuvaa loivaa alamäkeä Lahti jäi taakse nopeasti, vilkkaan liikenteen alueella pitää mielellään vauhtia. Lahden eteläpuolella tapasin kinneristikollegan, jonka kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen päätin ajaa Orimattilan kautta kotiin. Lataaminen olisi varmempaa Orimattilassa. Juuri ennen kylää vasemmalla puolen löytyikin hyvä huoltamo-kuppila, jossa kaikki mahdollistui.

Kokonaisajomatkaa tuli yhden päivän aikana 200,2km, mikä on uusi ennätys. Vanha oli 186km. Kyseessä on aika pitkälle maximit, kuskilta alkaa loppua takapuolen ja jalkojen kunto. Länsimäkeen saakka päivän keskinopeus oli 27,5 km/h. Se on myös aika maksimi matkakuormatulla Gatilla. Ehkä sadan kilometrin keskarin saisi puskemalla jonnekin reiluun 28 km/h, mutta siinä se limitti alkaa tulla vastaan. Ylämäissä vauhti tippuu niin paljon, ja niitä pitkiä ylämäkiä maantiellä riittää. Jossain Virossa keskarin voisi saada +30 km/h, kun siellä ei ole ylämäkiä. Mittari on tarkkuuskalibroitu mittaamalla renkaan kulkema matka maassa. Kahden päivän ajomatka oli 321km. Sähkönkulutus maantiellä 27,5 km/h keskinopeudella on tasainen 12wh/km. Kaupunkiajossa menee noin 14wh/km. 35Ah akussa on käyttökelpoisia wattitunteja aika tarkkaan 1500.

Velogatti technical pictures. Some kind of technical photos have been requested quite often, so i tried to take some for you under the hood. It is very, very simple machine technically. No high-tech or fancy parts. I don"t have a chance to do welding, so it is basically constructed without welding. Bottom bracket is welded to iron bar, that"s it. It is techically almost spartan, so to speak, but it rides well and is strong. Aluminum plates are glued to wood and then nailed. All those aluminium plates take the stresses, wood is secondary.
Here you go..