Perttu Häkkinen - Valonkantaja. Tämä ei ole perinteinen kirja-arvio, vaan ikään kuin kanssakulkijamainen muistelma. En koskaan tavannut Perttu Häkkistä. Niin sanotusti löysin hänet hyvin myöhään, Ylen ohjelman johdosta. Muistan Pertun jutun vierailusta Räkä-Malmin luona, hyvä juttu. Kuljimme elämässämme usein lähekkäin kohtaamatta. Olen saattanut hänet joskus kohdatakkin, mutta hän oli vielä silloin minulle nobody joten muistikuvia ei ole. Yksi suuri syy kohtaamattomuuteemme lienee ikäero. Olin Perttua kahdeksan vuotta vanhempi. Se on juuri sen verran, että sukupolviero on tosiasia. Olimme eri ikäluokkaa. Kirja on loistava.

Aloitin peruskouluni Roihuvuoren ala-asteella Vuorenpeikontiellä 1978. Suomi eli vielä Kekkosen aikaa, politiikan vasemmistobuumi oli yhä voimissaan vaikkakin alkoi juuri tuolloin hitaasti hiipua. 80-luvun nousukaudesta ja juppiudesta ei ollut vielä merkkiäkään, maassa oli ennätystyöttömyys. Syötiin perunaa ja kastiketta ja katsottiin yleensä mustavalkotelevisiota. Videoita ei ollut vielä kellään. 

Aamuvirkkuus oli yhteiskunnassa vallitseva perusnormi, tehtaan pillin rytmi ihanne. Aikaa kuvaa hienosti elokuva "Täältä tullaan, elämä". Se on siinä just eikä melkein. Elokuva kuvattiin Kontulassa syksyllä 1979, olin toisella luokalla. Palveluiden kuluttaminen oli merkki huonosta ihmisestä. Todiste siitä, että ihminen oli laiska, ei itse viitsi. Mies häpesi jos joutui viemään autonsa korjaamolle. Kädetön nahjus, kuka nainen tuollaisen ottaa.

Perttu aloitti koulunsa 80-luvulla mäkeä alas Porolahden ala-asteella. Samassa koulussa muuten kuin J.Karjalainen kauan häntä ennen. Porolahden ja Vuorenpeikontien ala-asteet olivat ja ovat yhä hyvin lähekkäin toisiaan. Hieman erikoista ajatellen, ettei Roihuvuori varsinkaan 1970-luvulla ollut mikään varsinaisesti suuri lähiö. Porolahden koulu oli tietysti rakennettu palvelemaan myös Tammisaloa.

Laajasalossakin oli kaksi ala-astetta, mutta ne ovat monen kilometrin päässä toisistaan. Asuimme myöhemmin Tahvonlahden ala-asteen lähellä, mutta en päässyt sinne jostain syystä. Poljin ja kävelin sitten kotoamme Yliskylän ala-asteelle joka oli paljon kauempana ja takaisin noin 2400 kertaa. Siinä ehti kuunnella kasetin jos toisenkin korvalappustereoilla. Talveksi isä asensi pyörään nastarenkaat.

Perttu siirtyi Porolahdesta Itäkeskuksen ala-asteelle, minä Vuorenpeikontieltä Yliskylän ala-asteelle. Koulumatkamme oli suunnilleen saman pituinen. Roihuvuoressa asuessamme asuimme Tulisuontiellä kirkon edessä olevassa virastosiivessä. Ne olivat 1970-luvulla kirkon työsuhdeasuntoja, eivät vielä virastoja. Keittiön katossa oli suuri läpinäkyvä pleksikupoli josta näkyi taivas. Se on siellä yhä. Ruokailukulttuuri oli 1970-lukua, elettiin aikaa ennen nykyistä palveluiden kulutuskulttuuria. Perheet söivät kaikki samaa ruokaa, aina samaan aikaan yhdessä, eikä jääkaappia saanut avata ilman lupaa. Kuva asuntomme ikkunasta Roihuvuoren kirkolla Tulisuontiellä.

Isäni työskenteli tuolloin nuoriso-ohjaajana Roihuvuoren seurakunnassa. Asuimme siis hänen työpaikallaan. Veti poikakerhoja iltaisin Laajarannassa, Roihuvuoren kirkolla, Jollaksen kappelissa ja Marjaniemen kappelissa, sekä kesäleirejä Tarpoilassa, Partaharjulla ja Sipoon saaristossa. Kerran purjehdittiin purjelaivalla Hankoon, siitä on kaitafilmikin. Talvella lasketteluleirejä Rukalle ja Iso-Syötteelle. Kuvassa olemme jälleen lähdössä jollekin leirille Onni Vilkkaan kyydillä kotimme edestä vuonna noin 1980:

 

Olin osallistunut isäni mukana seurakunnan leireille arviolta kaksikymmentä kertaa ennen rippikoulua, joka myös pidettiin samassa paikassa Tarpoilassa 1980-luvun alkupuolella. Ennen Roihuvuorta isäni toimi Vantaan kaupungin sosiaalitarkastajana. Kirkon hommiin hänet houkulteltiin koska hänellä oli 1970-luvulla hyvin harvinainen oikeistolainen maailmankatsomus. Hän sai työpaikan, koska oli "hyvä mies", näin olen kuullut, elikkä siis konservatiivi. Jyrkkä arvokonservatismi oli hänen valttinsa työmarkkinoilla, niin ne ajat muuttuvat. Luin juuri tutkimuksen että 1970-luvulla 90% kirkon työntekijöistä oli entisiä Akateemisen Karjala-Seuran jäseniä. Video purjelaivamatkalta Hankoon.

 

Roihuvuoren seurakunta luopui Tarpoilan käytöstä 1990, Perttu ei ilmeisesti enää ehtinyt käydä ripariaan siellä. Pertun mainitsema "Jeesus-Jugend", eli Laajaranta oli minulle hyvin läheinen paikka. Talon kellarikerroksessa oli seurakunnan kerhohuone, ja rannassa seurakunta säilytti purjeveneitään sekä myös minun moottoriveneeni oli rannassa laiturissa vuoden 1985. Minulla oli siis oma moottorivene 14-vuotiaana. Monella luokkakaverillani oli myös. Isäni erosi Roihuvuoren seurakunnan palveluksesta 1990. Jos hän olisi vielä jatkanut, niin hän olisi todennäköisesti päätynyt vetämään Pertun riparia. Jälleen se aikakausien pieni ero. Kuvassa Tarpoila noin 1982:

 

Laajasalon nuorisotalo oli minulle myös läheinen paikka 1980-luvun puolivälissä. Sen seinään 1990-luvulla tekemäänsä graffitia Perttu esittelee kirjan kuvassa. Nutaa veti nainen nimeltään Anneli. Ylen jutussa Perttu puhuu "Laajasalon menneestä pimeästä puolesta". Harmi, ettemme ehtineet keskustella. Laajasalo oli 1980-luvun alkupuolella kyllä vähän villi, koulussani joka toinen joutui ravaamaan poliisin puheilla. Pikkurikollisuutta oli Laajasalossa siihen aikaan, toisin kuin Perttu ajatteli.

Kyse oli nähdäkseni saaren suurista luokkaeroista sekä siitä, että peruskoulu oli tuolloin vielä järjestelmänä uudehko Itä-Helsingissä. Monet luokkakaverini tulivat rikkaista perheistä. Asuttiin monen sadan neliön taloissa joissa oli 10-15 metrin uima-allas sisällä. Rahaa oli ja se näkyi, myös jälkikasvun elämässä. Tammisalossakin kerran pyörimme. Perttu oli siihen aikaan kuusivuotias.

Toisaalta oli myös hyvin köyhiä lapsia kaupungin vuokrataloista, heidän luonaan leikkiminen oli aina valtava kontrasti. Agit Prop pauhasi ja tupakansavu oli lähes läpinäkymätöntä kun äiti käristi pannulla läskiä ison voikuution kera. Nyt lapset syömään! Laajasalo 1980-luvulla oli vähän kuin Kontula ja Kauniainen yhtaikaa, samassa paketissa ja kaikki samalla luokalla. Siinä oppi ajattelemaan yhteiskunnallisesti, sosiologisesti, elämä väänsi asioita edessä rautalangasta. 

Jotkut ovat hyvin toimeentulevista perheistä, toiset köyhistä. Tuon ajan Laajasalossa kaveerasit molempien kanssa. Yhden luokkakaverini isä asui veneen alla, siis oikeasti. Luokkakaveri kuoli jo 2000-luvun alussa. Kävin etsimässä hänen nimikylttiään Malmin uurnalehdosta kesällä. Sitä ei enää ole, niitä säilytetään vain kaksikymmentä vuotta. Hänestä ei ole enää jäljellä edes uurnalehdon nimikylttiä kalliossa satojen muiden joukossa. Se tuntuu viisikymppisenä vähän hurjalta.

Pertun intohimo TAME:n erämajaan Genaträskin rannalla oli jännä. Tarpoila oli Storträskin rannalla, reilun viiden kilometrin päässä. Kumpikin vietimme siis paljon aikaa sipoolaisen järven rannoilla nuorina. Perttu asui puukko-Siwan yläkerrassa, minä tässä Kallion kirjaston lähellä yhä. Perttu ilmeisesti asui rivitalossa jossain Sarvastossa päin. Meillä oli veneen talvipaikka Sarvastossa. 

Parhaiten mielestäni kuvauksessa Pertusta osuu kohdalleen Paleface. 

"Perttu oli kuin ikiaikainen, primitiivinen jäänne jostain menneisyydestä." 

Itse saan juuri samanlaisen kuvan. Perttu oli hyvin klassinen ihminen, kuin jostain 1920-luvulta. Siis hyvässä mielessä. Asiallisuus, tarkkuus, kohteliaisuus, rakkaus totuuteen, tarve tutkimusmatkailla tuntemattomaan, käydä ensimmäisenä pohjoisnavalla. Perttu korosti tätä myös hieman pukeutumisellaan. Kuin August Strindberg tai Olavi Paavolainen. 

Luulen että tähän vaikutti jossain määrin hänen vanhempiensä ikä hänen syntyessään, he olivat käsittääkseni nelikymppisiä Pertun syntymän aikoihin, vai oliko isä vielä vanhempi? Oma isäni syntyi 1930-luvulla. Hän vihasi suuria ikäluokkia, ne olivat hänen mielestään kommunistitenavia. Pertun isä vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta. Huolimatta hänen IKL-taustastaan hän ei vaikuta olleen arvokonservatiivi. Kuunteli Led Zeppeliniä ja kuskasi Perttua keikoille. Tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan meillä kotona. Petri Wallin isä oli viisikymppinen Petrin syntyessä. Iäkkäiden vanhempien lapsella on jalat levällään valtavalla alueella todellisuutta ja ajan henkeä, lapsi kantaa sisällään aivan toista aikakautta. Au revoir, Perttu. Aikojen läpi matkaaja jo syntyessään.