Poliittisia ja sosiologisia paradokseja osa 5. Perusuomalaiset, keskiluokka ja media. Valtamedian korostunut into tarttua jokaiseen perussuomalaisen kansanedustajan huolimattomaan heittoon, on alkanut herättää minussa sekä epäilyä että kyllästymistä. Tässä tuntuu olevan jonkinlainen syvempi sosiologinen koira haudattuna. Yksittäisillä poliitikkojen heitoilla ei ole juuri sen suurempaa poliittista merkitystä suuremmassa kuvassa, mutta medialle ne tuntuvat olevan suuri asia. Havaitsen tässä tietynlaista epäjohdonmukaisuutta sekä pinnallisuutta.
Suurin taustalla olevan median sekä keskiluokkaisten lukijoiden huoli tuntuu olevan, että perussuomalaisen poliitikon ulostulo miellyttäisi työväenluokkaisia äänestäjiä, ei sanottu rasismi sinänsä tai mitä ulostulot nyt koskevat milloinkin. Keskiluokka ei itsekään pidä maahanmuuttajista, vaikka julkisesti aivan muuta esittää koska maahanmuuton kannattaminen aina kun keskustelun vastapuoli on työväenluokkainen, on tärkeä keskiluokan erottautumiskeino ja mahdollisuus erottautua työväenluokasta. Yksityisesti keskiluokka väistelee maahanmuuttajia sen minkä kykenee.
Taustalla on myös nykyinen amerikkalaislähtöinen identarismi, jossa viestinnän pääpaino laitetaan aina vastapuolen oletetulle ärsyyntymiselle, ei oman argumentaation analyyttisyydelle. Näin koko poliittisesta julkisesta diskurssista muodostuu sisällötöntä meteliä, jossa jokainen vain metsästää peukutuksia oletetulla vastapuolen ärsyyntymisellä, eikä tosiasiallisesti analysoi tai sano enää mitään merkityksellistä.
Keskiluokan sekä median päähuoli on, että kuka tahansa poliitikko miellyttäisi ulostuloillaan matalasti koulutettua työväenluokkaa. Huoli rasismista näyttäytyy luokkaluonteisena elitisminä, kun hieman raaputetaan. Koulutettu keskiluokka näkee maahanmuuttokritiikin ensisijaisesti syntyperäiseen työväenluokkaan vetoamisena ja jotkin poliitikot saattavat jopa itsekin mieltää sen sellaiseksi, ja hyökkää aina välittömästi tuomitsemaan oletetun rasismin, vaikka oikeasti kyse on luokkaluonteisesta, tekopyhästä reaktiosta jota ei siksi uskalleta kutsua leimautumisen pelossa.
Ah, kun kun tekee hyvää tykittää vähän vanhaa kunnon marxismia tämän kaiken wokeilun sun muun nykyvasemmiston höpönhöpön keskelle, vaikka en itseäni edes miellä kovinkaan liberaaliksi tai vasemmistolaiseksi henkilöksi. Tällainen lähestystapa vain tulee meillä Kekkosen ajan Itä-Helsingissä kasvaneilta ihan luonnostaan, selkäytimestä. Se kumpuaa siitä, kun puolet luokkatovereista oli kommunistisista perheistä, ja toinen puoli kypäräpappikokoomuslaisista. Siinä sitä oli sitä diversiteettiä, joka jää nykypolvilta täysin kokematta. Poliittinen suvaitsevaisuus oli ainoa tapa saada kavereita, ja siihen myös omat vanhemmat näyttivät tuolloin esimerkkiä kutsuessaan kylään ihmisiä laidasta laitaan.
Jos poliitikon työväenluokkaa miellyttävää ulostuloa ei voida kutsua rasistiseksi mitenkään, se nimetään populistiseksi. Populismin näyttäytyessä nykyään synonyymina työväenluokan miellyttämiselle. Tällaisen suuri huoli siitä, että joku poliitikko puhuttelisi työväenluokkaa tavallla tai toisella, lienee suoraa seurausta koulutustason jatkuvasta noususta ja sen muuttumisesta yhä enemmän identaariseksi koulutusinflaation kiihtyessä nyt jo myös tekoälyn vauhdittamana.
Perussuomalainen puolue taas on ajautunut eräänlaiseen poliittisen viestinnän umpikujaan pyrkimyksessään haalia uusia äänestäjiä ainoastaan oikealta. Puolueella ei ole enää muita keinojakaan vedota työväenluokkaisiin äänestäjiin, kuin maahanmuuttokritiikki, koska se on nykyään asemoinut itsensä tiukasti talousoikeistolaisuuteen ja pyrkii yhä enemmän vetoamaan koulutettuihin äänestäjiin. Syvä lähes hermeettinen huoli on valtakunnassa, etteivät poliitikot vetoa lausunnoillaan millään tavoin matalasti koulutettuun työväenluokkaan. Tällaista voisi kutsua vaikkapa koulutetun keskiluokan äärioikeistolaisuudeksi, kun termi on nykyään niin populaari niin käytetään sitä nyt sitten tässä.
Matalasti koulutettu syntyperäinen työväenluokka ei saa nykyään voimaantua millään tavoin poliittisesti, ettei siitä muodostu kilpailijaa maahanmuuttajien riistetylle alaluokalle, ja etenkin ettei syntyperäinen työväenluokka vain missään nimessä tartuta luokkahenkeä maahanmuuttajiin, tai istu ja pala - vasemmistoon. Syntyperäiseltä työväenluokalta on vietävä mahdollisuus osallistua demokratiaan, että maahanmuuttajien riisto ei häiriinny ja saa rauhassa kasvaa. Tällainen poliittinen näköala on hurja Kekkosen Suomessa kasvaneelle tarkkailijalle. Koulutettu keskiluokka riehuu voimansa tunnossa kuin pellossa sosiaalisesti sekä poliittisesti, ollen todellisuudessa tyytyväinen äänestysprosentin laskusta.
Kunhan syntyperäinen työväenluokka vain saadaan pidettyä pois pelistä poliittisesti, niin ei väliä vaikka demokratia kuolee. Tämä on nykyinen ajan henki. Koulutetulla keskiluokalla on nykyään aivan liikaa poliittista sekä sosiaalista valtaa. Taloudellisesti sillä ei enää mene kovinkaan hyvin, enkä uskalla ennustaa mitä tapahtuu kun sillä tekoälyn kasvun myötä tulee menemään yhä vain huonommin. Keskiluokkaisuudesta sekä kouluttautumisesta muodostunee puhtaasti identaarista, vailla minkäänlaisia taloudellisia perusteita, vaikea sanoa.
