Poliittisia ja sosiologisia paradokseja osa 5. (Editio 25.8.2026) Perusuomalaiset, keskiluokka ja media. Valtamedian korostunut into tarttua jokaiseen perussuomalaisen kansanedustajan huolimattomaan heittoon, on alkanut herättää minussa sekä epäilyä että kyllästymistä. Tässä tuntuu olevan jonkinlainen syvempi sosiologinen koira haudattuna. Yksittäisillä poliitikkojen heitoilla ei ole juuri sen suurempaa poliittista merkitystä suuremmassa kuvassa, mutta medialle ne tuntuvat olevan suuri asia. Havaitsen tässä tietynlaista epäjohdonmukaisuutta sekä pinnallisuutta. 

Suurin taustalla oleva median sekä keskiluokkaisten lukijoiden huoli tuntuu olevan, että perussuomalaisen poliitikon ulostulo miellyttäisi työväenluokkaisia äänestäjiä, ei sanottu rasismi sinänsä tai mitä ulostulot nyt koskevat milloinkin. Keskiluokka ei itsekään pidä maahanmuuttajista, vaikka julkisesti aivan muuta esittää koska maahanmuuton kannattaminen aina kun keskustelun vastapuoli on työväenluokkainen, on tärkeä keskiluokan voimaantumiskeino ja mahdollisuus erottautua työväenluokasta. Yksityisesti keskiluokka väistelee maahanmuuttajia sen minkä kykenee. 

Keskiluokka on keskimäärin maahanmuuttokriittistä sinänsä, mutta toisaalta tuntee mielihyvää siitä että maahanmuuton kasvun myötä oma syntyperäinen matalasti koulutettu työväenluokka joutuu yhä ahtaammalle. Lisäksi maahanmuuton kannattaminen on ollut keskiluokalle tapa tulla hyväksytyksi, kiivetä sosiaalisilla tikapuilla. Maahanmuuton kannattamisen edut sekä mielihyvä on voittanut keskiluokan näkökulmasta sen haitat. Nyt sitten maahanmuuton haittavaikutusten alkaessa olla yhä ilmeisempiä, keskiluokka on alkanut nähdä itsensä poliitikkojen uhrina. 

Taustalla on myös nykyinen amerikkalaislähtöinen identarismi, jossa viestinnän pääpaino laitetaan aina vastapuolen oletetulle ärsyyntymiselle, ei oman argumentaation analyyttisyydelle. Näin koko poliittisesta julkisesta diskurssista muodostuu sisällötöntä meteliä, jossa jokainen vain metsästää peukutuksia oletetulla vastapuolen ärsyyntymisellä, eikä tosiasiallisesti analysoi tai sano enää mitään merkityksellistä. 

Keskiluokan sekä median päähuoli on, että kuka tahansa poliitikko miellyttäisi ulostuloillaan matalasti koulutettua työväenluokkaa. Huoli rasismista näyttäytyy luokkaluonteisena elitisminä, kun hieman raaputetaan. Koulutettu keskiluokka näkee maahanmuuttokritiikin ensisijaisesti syntyperäiseen työväenluokkaan vetoamisena ja jotkin poliitikot saattavat jopa itsekin mieltää sen sellaiseksi, ja hyökkää aina välittömästi tuomitsemaan oletetun rasismin, vaikka oikeasti kyse on luokkaluonteisesta reaktiosta jota ei siksi uskalleta kutsua leimautumisen pelossa. 

Länsimaiset yhteiskunnat tuhoutuvat hiljalleen maahanmuuton alle, koska tapahtumien luokkaluonnetta ei enää tunnisteta eikä tunnusteta. Luokaton liberaali utopia on sosiologisesti sokea. Yhdentyyppinen, perinteinen yhteiskunnan ymmärtämisen tapa on amputoitu kokonaan yhteiskunnallisesta keskustelusta nykyisessä luokattoman yhteiskunnan illuusiossa, jolloin asiat alkavat vain tapahtua hämmentävästi ja yhteiskunnan kehityksen suunta vaikuttaa järjettömältä, hullulta, vailla selkeää syytä. Yhteiskunnallisen ymmärryksensä sammuttaneet ihmiset hokevat "eihän tässä ole mitään järkeä", koska omaa syntyperäistä työväenluokkaa ei haluta nähdä uhriasemassa.

70-luvulla vasemmisto vastusti maahanmuuttoa, sillä se uhkasi työväenluokan neuvotteluvaltaa työmarkkinoilla. Maahanmuutto nähtiin työväenluokkaa uhkaavana yleisesti. 90-luvun lamassa tämä näkökulma katosi puolueiden agendalta kuin tuhka tuuleen, kun rajan takana ei enää ollut Neuvostoliittoa ja syntyi tämä nykyinen sosiologinen ja poliittinen amneesia. Luokaton yhteiskunta on yhteiskunta, joka ymmärtää vain viattoman keskiluokkaisuuden eikä enää yhteiskunnassa jyllääviä ristiriitaisia voimia, koska epäanalyyttisyys on yksi keskiluokkaisuuden keskeisistä tunnustuksista. Olemalla kriittinen keskiluokkaisuuden suhteen astuu sen ulkopuolelle.

Keskiluokkaisuuden ulkopuolelle jäävillä ei ole enää nimeä eikä identiteettiä, he ovat vain villejä linnanmuurien ulkopuolella, globaaleja nomadeja leiritulilla sillan alla. Sitä, että eri yhteiskuntaluokat halveksuvat usein toisiaan, emme tunne pystyvän enää käsittelemään. Koulutustason jatkuvan nousun myötä uudeksi pilkkasanaksi on myös muodostunut "kouluttamattomuus", josta Kekkosen päivinä ei voinut haukkua ketään kun 90% työvoimasta ei ollut käynyt lukiota. Tuohon aikaan pilkattiin koulutettuja ihmisiä, jollainen kuulostaa tänä päivänä uskomattomalta. Maisteri oli "herra", millä sanalla oli tuolloin vahva negatiivinen konnotaatio. Hesarissa oli hyvä lukijan kommentti eilen teemaan liittyen:

 

 

Jos poliitikon työväenluokkaa miellyttävää ulostuloa ei voida kutsua rasistiseksi mitenkään, se nimetään populistiseksi. Populismin näyttäytyessä nykyään synonyymina työväenluokan miellyttämiselle. Tällainen suuri huoli siitä, että joku poliitikko puhuttelisi työväenluokkaa tavallla tai toisella, lienee suoraa seurausta koulutustason jatkuvasta noususta ja sen muuttumisesta yhä enemmän identaariseksi koulutusinflaation kiihtyessä nyt jo myös tekoälyn vauhdittamana.

Perussuomalainen puolue taas on ajautunut eräänlaiseen poliittisen viestinnän umpikujaan pyrkimyksessään haalia uusia äänestäjiä ainoastaan oikealta. Puolueella ei ole enää muita keinojakaan vedota työväenluokkaisiin äänestäjiin, kuin maahanmuuttokritiikki, koska se on nykyään asemoinut itsensä tiukasti ammattiliittovastaisuuteen ja pyrkii yhä enemmän vetoamaan talousoikeistolaisiin äänestäjiin. Syvä lähes hermeettinen huoli on valtakunnassa, etteivät poliitikot vetoa lausunnoillaan millään tavoin matalasti koulutettuun työväenluokkaan. Tällaista voisi kutsua vaikkapa koulutetun keskiluokan äärioikeistolaisuudeksi, kun termi on nykyään niin populaari niin käytetään sitä nyt sitten tässä. 

Matalasti koulutettu syntyperäinen työväenluokka ei saa nykyään voimaantua poliittisesti millään tavoin poliittisesti, ettei siitä muodostu kilpailijaa maahanmuuttajien riistetylle alaluokalle, ja etenkin ettei syntyperäinen työväenluokka vain missään nimessä tartuta luokkahenkeä maahanmuuttajiin, tai istu ja pala - vasemmistoon. Syntyperäiseltä työväenluokalta on vietävä mahdollisuus osallistua demokratiaan, että maahanmuuttajien riisto ei häiriinny ja saa rauhassa kasvaa. Tällainen poliittinen näköala on hurja Kekkosen Suomessa kasvaneelle tarkkailijalle. Koulutettu keskiluokka riehuu voimansa tunnossa kuin pellossa sosiaalisesti sekä poliittisesti, ollen todellisuudessa tyytyväinen äänestysprosentin laskusta.

Kunhan syntyperäinen työväenluokka vain saadaan pidettyä pois pelistä poliittisesti, niin ei väliä vaikka demokratia kuolee. Tämä on nykyinen ajan henki. Koulutetulla keskiluokalla on nykyään aivan liikaa poliittista sekä sosiaalista valtaa. Taloudellisesti sillä ei enää mene kovinkaan hyvin, enkä uskalla ennustaa mitä tapahtuu kun sillä tekoälyn kasvun myötä tulee menemään yhä vain huonommin. Keskiluokkaisuudesta sekä kouluttautumisesta muodostunee puhtaasti identaarista, vailla minkäänlaisia taloudellisia perusteita, vaikea sanoa.