Ulla Koskinen - Arwid Tavastin perheen elämä ja soturiaatelin aika Suomessa.

 Kirjoitin otsikon noin hieman poikkeavasti kirjan kansitekstistä, koska kyseessä on käytännössä Arwid Tavastin elämänkerta. Tämä blogi on hieman retroaktiivinen, sillä luin kyseisen kirjan jo vajaa vuosi sitten, ja päädyin jopa käymään kirjan tapahtumapaikoilla! Oli sen verran hyvin kirjoitettu ja mukaansa tempaava tarina Suomen keskiajasta, perustuen dokumentteihin. 

Arwid Tavast eli 1520-1599. Se oli monin tavoin erilaista aikaa, esimerkiksi ihmisten käsitys maailman koosta loppui Ranskan länsirannikolle, mutta myös yllättävän modernia elämää aatelisto eli paikoin jo tuolloin. Tämä teos kannattaa ehdottomasti lukea, jos Suomen keskiaika kiinnostaa vähänkin. Aivan loistava kirja.

Arwid syntyi kultalusikka suussa elämään etuoikeutettua elämää. Aatelisto tuohon aikaan ei saavuttanut valtaa ja asemaa niinkään rahan määrällä, vaan suhteilla ja sankariteoilla. Raha oli lähes toisarvoista, asiat järjestyivät muuten. Jo kolmekymppisenä Arwid hallitsi kahta suurta kartanoa Hämeessä, Vesunnin kartanoa sekä Kurjalan kartanoa. Kartanonomistajat ympäri maan muodostivat tiheän sosiaalisen verkoston. Aateliaseman säilyttäminen vaati kuitenkin jatkuvia sankaritekoja, kruunun ja maan palvelemista eli käytännössä osallistumista sotiin. 

Aatelinen oli eräänlainen ammattisotilas, palkkasotilas, ja sai palkinnoksi maata ja hallintaoikeuksia kartanoihin. Arwid käytännössä soti koko ikänsä, välillä haavoittuenkin. Välillä oli parin vuoden rauhanjaksoja, jolloin vietettiin rauhallista kartanoelämää ja syötiin Tallinnasta hankittuja herkkuja. Aatelisilla oli omat veneet ja laivat, Tallinnassa käytiin shoppailemassa jo tuolloin kuukausittain. Myös rahvas saattoi rahalla ostaa lipun aatelisten laivaan ja vierailla Tallinnassa. Silkkitien yksi haara ylettyi Tallinnaan saakka. Talvisin Tallinnaan mentiin hevosilla jäätä pitkin.

Tallinnasta hankittiin mausteita, punaviiniä, riisiä, kaikenlaista hyvää. Myös omaa tuotantoa kartanoilla toki oli. Esimerkiksi makkaroiden valmistus oli jo kehittynyttä, ja sinappia löytyi tynnyreittäin. 1500-luvun aateliston ruokavalio poikkesi yllättävän vähän nykyajasta. Makkara sinapilla on vanha hitti, ja karjalanpiirakoiden riisillä on puolen vuosituhannen historia Suomessa. Tehtiin riisipuuroa ja syötiin riistaa riisin kanssa, mausteina kurkumaa ja muita eksoottisia mausteita. Peruna oli toki yhä tuntematon.

 Rengit sekä rahvas toki harvemmin, jos koskaan pääsi aateliston herkkuihin käsiksi, vaikka usein valmisti niitä. Vaikea sanoa, ehkä hekin joskus vähän maistoivat. Ne, ketkä olivat päässeet aateliskartanoon töihin ylipäätään. Palvelusväkeä oli paljon, olut oli arkinen janojuoma. Keskiajan ihminen joi keskimäärin kaksi litraa olutta päivässä. 

 

 

Kuvassa Kurjalan kartano. Rakennus ei ole enää sama, mutta saman kokoinen ja alkuperäisellä paikalla ja kartanossa on ymmärtääkseni jäljellä joitain alkuperäisiä osia. Paikka on komea, ikään kuin mäen päällä josta pellot aukeavat joka suuntaan. Löysin paikan pienen etsinnän jälkeen. 1900-luvulla Arwid Tavastin aikaisen kartanon astiasto löytyi ehjänä syvältä läheisestä pellosta. Oli alunperin ilmeisesti kätketty sinne. Astiasto on nähtävillä Suomen Kansallismuseossa. 

 

 

Mikä tuon aikaisen aateliston elämässä yllätti myös, oli se kuinka paljon he matkustivat jatkuvasti. Heidän elämänsä on jatkuvaa matkustamista. Kurjalan kartanon aateliset esimerkiksi vierailivat lähes kuukausittain Käkisalmen linnoituksessa, neljänsadan kilometrin päässä. Mitään teitähän ei tuolloin juuri ollut, lähinnä kärrypolkuja ja rekiuria. Matka Käkisalmeen kesti monta päivää. Etelärannikon kartanoissa Arwid vieraili myös tiuhaan, pääasiassa Raaseporin lähellä. Ruotsissakin pyörähdettiin silloin tällöin, Tallinnassa usein. Tulevan Pietarin kaupungin suistossa käytiin sotimassa.

Raaseporin linna oli tuolloin vielä toiminnassa, vaikkakin juuri autioitumassa. Raaseporin linna autioitui 1558 kun olutkellari romahti ja koko olutvarasto valui maahan, ja lisäksi kuninkaalta oli tullut käsky aatelisille muuttaa juuri perustettuun Helsinkiin mahdollisuuksien mukaan. Maan nousu oli myös tehnyt linnasta käyttökelvottoman omalta osaltaan, linnan laiturille ei enää päässyt laivoilla. 

Teoriassa Arwid olisi alkuaikoinaan voinut vierailla myös Raaseporin linnassa. Hämeen linna sekä Olavin linna olivat hänelle tuttuja paikkoja. Olavin linnan isäntänä hän oli jopa töissä pari vuotta komennettuna. Hänen viimeinen komennuksensa oli Viipurin linnan isännyys, jossa puolusti Sigismundia kuolemaansa saakka Kaarlen sotajoukkoja vastaan. Arwid oli loppuun saakka uskollinen katoliselle Sigismundille protestanttista Kaarlea vastaan, eli tavallaan varhainen itsenäisyysmies.

Vesunnin kartano oli toinen kartanoista, jonka hallintaoikeus Arwidilla oli. Vierailin myös siellä. Molemmat sekä Kurjalan että Vesunnin kartanot vaativat hieman etsimistä, sillä mitään kylttejä paikoille ei ole. Kartanot ovat nykyään yksityisasuntoja, joten pihapiireissä hiippailu vaatii hieman tutkimushenkisyyttä. 

Vesunnissa Arwid rakennutti kartanon läheisen mäen päälle linnan, Vesunnin linnan, jossa kerrotaan olleen 160 ikkunaa. Lasi oli tuolloin kallis ylellisyystuote, johon rahvaalla ei ollut varaa. Linnasta ei ole enää yhtään mitään jäljellä, mikä vähän huippaa. Linnan materiaalit kannibalisoitiin aikojen saatossa uusien rakennusten valmistusaineiksi. Kuvassa Vesunnin kartanon navetta. Navetta on rakennettu Vesunnin linnan kivistä.

 

Kuvassa Vesunnin kartano. Rakennus ei ole enää alkuperäinen, mutta kooltaan vastaava ja alkuperäisellä paikalla: Paikka on komea myös täällä, korkealla jokipenkereellä. Penkereeltä näkyy Hämeen linna.

 

 

Maarit Verronen - Varjosaari - piilossa keskellä Helsinkiä.

Idea varata tämä kirja kirjastosta ja lukea tuli kävelyretkellä noin viikko sitten, kun päätin kävellä Kulosaaren pohjoisrannat pitkän kaavan mukaan, eli rantalinjaa pitkin. Saaren länsipuolella tämä ei aivan joka kohdassa onnistu, koska tontit tulevat rantaan asti mutta itäpuolella kyllä. Kävelin ympäri Leposaaren ja jäin katselemaan tätä sen pikkuveljeä, jonne olisin sillä hetkellä vielä juuri ja juuri päässyt jäätä pitkin. Harmittavasti jätin kuitenkin käymättä. Saari näytti pieneltä ja korkealta.

Liikenteen taustamelu Itäväylältä pauhasi yhä yllättävän kuultavasti saarille. Itäväylän tulo lienee vienyt osan pienellä saarella asumisen magiasta, luonnonläheisyydestä. Toinen asia lienee rivitalorivistöjen tulo Kulosaaren pohjoisrannalle joskus 1960-luvulla. Osasta niistä on suora näköyhteys Varjosaareen, varjosaarelaiset menettivät ikään kuin yksityisyyttään. Pienellä korkealla saarella on suoraan katseen alla. Saarella sijannut talo purettiin 1970. Toki sen kuntokin oli varmasti jo huono tuossa vaiheessa.

Yllättävän paljon asukkaita saarella ehti kuudessa vuosikymmenessä asua. Kahdeksan ihmistä menehtyi saarella, suurin osa tuberkuloosiin. Yksi saarelaisista pääsi jopa linnanjuhliin kutsuvieraana, ja yksi kaatui Talvisodassa. Eläminen saarella on ollut nykymittapuulla raakaa. Lautaseinäisestä rakennuksesta puuttui käsittääkseni pitkälti lämpöeristys - se oli suunniteltu kesäkäyttöön. Halot lämmitykseen täytyi tuoda pitkään käpeaa kävelysiltaa pitkin Kulosaaresta, tai kesällä veneellä. 

Kaksikerroksisen, kolmiasuntoisen talon lämmitys on varmasti syönyt kuution halkoja päivässä talvikuukausina. Lämmityspuun hankkiminen on täytynyt olla saarelaisille talviaikaan lähes päivittäinen työ. Sähköjä ei ollut, eikä vesijohtoa. Myös makea vesi täytyi kantaa siltaa pitkin Kulosaaresta. Kolmen asunnon asukkaat yhteensä lienevät kuluttaneet sitä noin kymmenisen litraa vuorokaudessa, ruuanlaittovedestä en tiedä. Peseytymässä saarelaisten täytyi myös käydä muualla.

Olen itse Roihuvuoresta lähtöisin, joten saari on eräällä lailla lapsuuden hoodieni ulkokehällä. 1977 saaren rantaan paleltui hengiltä kaksi veneessä asunutta asunnotonta. Seikka aiheuttaa hieman huimaavan tunteen, sillä asuimme tapahtuma-aikaan Roihuvuoressa. Parin kilometrin päässä. Eipä tällaisesta lapsena ollut mitään käsitystä. 1970-luku Helsingissä oli lapsen silmin magea, svengaava, boheemi ja värikäs, mutta yhteiskunnallinen todellisuus kodin lämmön ulkopuolella saattoi olla tuohon aikaan vielä aika karukin, vaikka vasemmisto oli tuohon aikaan hyvin suosittu Itä-Helsingissä.

1970-luvun Helsingistä kaipaan joutomaita. Varjosaarikin on eräänlainen joutomaa. Joutomaita oli silloin siellä ja täällä, rakentamattomia tontteja ja muuten vain käyttämättömiä plänttejä maata talojen lähellä ja väleissä. Helsingissä oli vielä väljyyttä, keskeneräisyyttä. Ihmiset korjasivat niillä autojaan, ilmaisista parkkipaikoista ei ollut pulaa, eikä leikkipaikoista. Itäkeskus oli pelkkää peltoa yhä. Sitten pellolle rakennettiin Citymarket, siellä ei ollut vielä mitään muuta. Täytimme koko perhe sen avajaisissa arvat. Minun arpani voitti koko perheelle viikon matkan Israeliin. Herttoniemen läpi ajoimme isän kanssa lähes päivittäin. 

Kirja on hyvin kirjoitettu, kuvia jäin kaipaamaan kovasti. Etenkin kun kirjailija kertoo kirjassa saarta kuvaavista vanhoista valokuvista useaan otteeseen, että mitä niissä näkyy. Kirjan lukija olisi mielellään katsellut niitä myös itse, mutta luulen syyn kuvien puutteeseen olleen painotekninen tai oikeudellinen.

 

Song lyrics part 10. I went through some old lyrics that i have in my closet, and i found this one among many others but i kinda like this one. It had only two verses, i finalized it and added the chorus. I think it's one of my best lyrics, i love it. The god of dreams is of course the old Greek god Morpheus. Johnny Cash/Springsteen territory again. Most of these lyrics are like twenty years old, the zeitgeist has changed, now they sound vintage. I have not written anything in decades, this is my swan song propably.

 

                                           D e v i l ' s  H a r v e s t

 

 

The god of dreams will help you through the night

No need for confessions or artificial light

Wide open angels no peace no rest

The seeds are sown for the devil's harvest

 

The devil's harvest, out on the street

Lightnings like veins when crows gather to eat

The devil's harvest

 

Last night thunder and rain had a fight

The skies are heavy, but conscience is light

World falling apart screws up my rest

When i gaze through the blinds the devil's harvest

The devil's harvest, out on the street

Lightnings like veins when crows gather to eat

The devil's harvest

 

 

 

 

 

Song lyrics part 9. This lyric is just dadaist nonsense. I am just having fun. At the same time it kinda makes sense, has a certain point. Uncomposed, unrecorded.

                                               World Hugging Man

 

A station wagon farmer at Wild Horse saloon

Driving through America to get there soon

World hugging man discovered at last

Overcoming a gravity, head spinning fast

 

World hugging man

 

Big faith bang blast angels have a past

Throwing arms around on a runway forty-nine

Light talk shows spectacular sights

The globe is shrinking, cancel flights

 

World hugging man

 

Satellite lullabies, two a:m red light

Lonesome figurehead superstar at night

Diagnose yourself well and divided

World hugging man name undecided

 

World hugging man

 

Song lyrics part 8. This one is one of those haunting and mysterious again. I like the title. Nowdays talking about God is very old-fashioned, but for me it's a metaphor, cultural expression. It's not about anybody's private beliefs, it's just a one way to paint the lyrical canvas, it's a country thing. I wrote this in around 2004, it is fully written composed song.

 

                                       T h u n d e r w a l k i n g

 

I hate to see sun shining, and i don't like rain

I am waiting a lighting, that knows my pain

I hear a wind coming, but i will not pray

No i will not pray

 

Thunderwalking

Hear Gods talking

Thunderwalking

 

I hike through barricades, moved by invisible hands

To the city of darkness, there plays a band

I shake their hands and i enjoy with the crowd

And i enjoy with the crowd

 

Thunderwalking

Hear Gods talking

Thunderwalking

 

I climb on the hill, that never was a mountain

Electricity is cracking, looking for a grounding

I hear a wind blowing, like a just another loner in this town

Like a just another loner in this town

 

Thunderwalking

Hear Gods talking

Thunderwalking 

Dar, if you want to record this, just ask me. 

:)

 

 

 

Song lyrics part 7. This is emotionally heavy lyric. It's talking about the guilt of a parent after the divorce. Parent wants to, tries to fix the damage somehow for his kids. Johnny Cash territory. This is the type of lyric that you just don't know if it's good or complete crap, some lines are bit too simple and clumsy when i read it now, but the main idea is sound i think. I wrote this around 2002. This would work best if sung by a woman like Dar Williams, Mary-Chapin Carpenter or something of a that style.

                                         M o t o r c y c l e s

 

Jack and Jill decided it was that day

The priest crossed his fingers on a holy pray

Everything seemed fine, and the child was born

To see all the fightning, he started to grow up wrong

 

Motorcycles, motorcycles, motorcycles

Daddy's gonna buy him, a motorcycle

 

Jack got drinking, and Jill got a new man

In the courtroom, united they stand

Until the judge, made his orders with a grin

He said in the good old days, they used to call all this a sin

 

Motorcycles, motorcycles, motorcycles

Daddy's gonna buy him a motorcycle

 

Now Jack lives up the road nearby

With guilt bigger that catches any eye

His son is now a man, and sees all it through

Desperation of a man, not knowing what to do

 

Motorcycles, motorcycles, motorcycles

Daddy's gonna buy him, a motorcycle

 

Song lyrics part 6. I think i will write a dozen of these or so, maybe few more. This one was never played that much, but i kinda like this as a lyric. Again, there's that haunting feeling of mystery, mixed with little humour, that is typical for many of my lyrics. Something is somewhere, very close, but can not be seen. There's only a story about it, somebody else saw it. I don't know where i get it. This one was written in 2003 i think.

 

                                     Stranger On The Highway

 

There was stranger on the highway, fifty miles off track

Coming back from home, never looking back

There was stranger on the highway, grinning to the lights

Walking little loose, disappearing of sights

 

There was stranger on the highway, and vehicles down the road

Sometimes people swear they saw, a man in a long black coat

There was stranger on the highway, looking like a clown

That walked over and fell, off the edge of town

 

There was stranger on the highway, told the host in the news

Reporters from CNN, went discovering the blues

There was stranger on the highway, and people looking around

Somebody said that's all, there's only a legend to be found

 

Like e stranger on the highway 

 

 

 

Song lyrics part 5. I wrote this one around 2004. I think it's one of my best lyrics, on top five. It is pretty clear i think, describing the changing world and changing times. Country singer starts to play the blues as a response. This one has been demoed many times, but never properly recorded. One demo was sung by a very good female singer, but i won't release it because i promised not to. 

                                         Country Singer's Blues

 

There ain't no more highways

Where you can let that engine run

There ain't no more cowboys

Who can handle the gun

There ain't no more lightnings

Not grounded by a man

There ain't no more broken hearts

Rain beaten smiling fans

 

You may think this ain't no news

You may have got nothing to lose

But you'll never understand

The country singer's blues

 

There ain't no little towns

Alone on the prairie

There ain't no more wedding gowns

Or man on his knees 

There ain't no more gods

And devils are news

There ain't no more spare parts

For the Baton Rouge

 

You may think this ain't no news

You may have got nothing to lose

But you'll never understand

The country singer's blues

 

Song lyrics part 4. I love the mood of this lyric. This could be a country song or a metal song, unrecorded. It is about losing your faith, divorce, and about many things. Storms outside are a metaphor for the inner feelings of this guy, storms are real, they are true. Chasing them, understanding them is a crazy hobby. 

                                               S t o r m c h a s e r

 

Cloudlights on horizon, gotta go dream up fast

Flat out beams on, radio silence outcast

Never seen a green man, no Jesus in sight

Telescopes and cameras, waiting in the night

 

I put my kids to bed, and kiss my beautiful wife

Watch the news reports, about destroyed lives

It's coming this way now, named like a human child

It has a birth and doom, and soul juvenile

 

Morning news i gaze, thundercracks in my ears

Lab my density photos, drive kids to the school

Everything now gone, sun setting daylight

Tiretracks on the fields, shaking hands, rainbite

 

 

 

Song lyrics part 3. This one tells a story about the loneliness in a small town. A small town, that has a jail on the edge of town. Small town starts to feel like that jail. It's hard to get out. I got the inspiration for this lyric when standing at the trainstation of Jokela. This one was recorded back in 2005. I am not a singer, just a songwriter, but here's the link for the recorded version:

https://soundcloud.com/user-14485271/jailtown

                                                J a i l t o w n

 

Thirty miles up north, through the plains of pines

Long away from this city, on another state of time

Trains will stop there, you are the only one to leave

People stare at you hard and cold, with the eyes of grief

 

In the silence of jailtown

 

It's a big concrete block, full of lights at night

No one sees there in, and no one stays at sight

Everybody here will say, that it's righteous and fine

Everybody here, looks like they are doing the time

 

In the silence of jailtown

 

 

 

 

Song lyrics part 2. This is very dylanesque, a kind of psychological protest song. A folk thing. This describes the situation, when people are patronizing and motherly/fatherly towards you. When people talk to you like you were a child. People with babyface can experience this often. If you don't have this kind of experience ever in life, if you can not relate, then this lyric propably just sounds utterly mad for you. It is a crazy lyric, but i am kind of proud of it. Basically it is just a joke. Uncomposed.

                                            Everybody Seems To Know Me

 

Everybody seems to know me, like some old friend

When i just can't remember, they tell me i pretend

Everybody seems to know me, waiting me to shut up

Sometimes i feel quilty, if i dare to interrupt

 

Everybody seems to know me, like i have no secrets

I am like someone else, with all these regrets

Everybody seems to know me, so well that i am afraid

That when i introduce myself, i may cause some hate

 

Everybody seems to know me, it's good to have friends

That are complete strangers, i am sorry if this offends

Everybody seems to know me, if my jacket needs repair

It's hard to bohemian, with some dollars to spare

 

Everybody seems to know me, that i would not hurt a fly

They already give that look, if i am gonna try

Everybody seems to know me, my kindness as a stranger

They take it for granted, like my honour's in danger

 

Everybody seems to know me, i don't need any therapy

I am so completely analyzed, that i am news scientificly

Everybody seems to know me, it feels like conspiracy

To have so many shrinks, and still a thing to worry

 

Everybody seems to know me, like a smoker without a dime

Have some mercy for yourself, you look like committing a crime

Everybody seems to know me, from the inside out

Then they read this and ask, what the hell this is about? 

 

Song lyrics part 1. I have written something like two hundred song lyrics from 1990 to approx 2010, and i got an idea to put some of them here that i like the most. This one is unrecorded and uncomposed. On my last band i played country rock, but many of these lyrics are all over the place stylewise. This lyric could work on a Children of Bodom-style metal song or something. Something like that.This lyric describes Finland, basically. It is kind of modernized story of Lalli. 

                                                    G o t h i c  T o w n

 

A man came over the sea, with a bible in his hand

To settle down on this place, where his fathers own a land

He was raised in catholic way, to praise humanity and guilt

Just to see all his love stumbled, to the drain among the filth

 

Gothic town, gothic town. Ain't looking for a clown

Gothic town, gothic town. Shoot the bats hanging down

 

So man went for a walk, to see crosses upside down

People with black eye rings, and the place Pope got drowned

It did not take him long, to notice he was in a wrong place

That is all we know about him, he disappeared without a trace

 

Gothic town, gothic town. Ain't looking for a clown

Gothig town, gothic town. Shoot the bats hanging down

 

Here cobblestones cling harder, than any of man known sins

Native gods fight the souls, but can't beat the gothic kings

The God is painted black, and hanged on a streetlight

So that people do not se him, shouting in the night

 

Gothic town, gothic town. Ain't looking for a clown

Gothic town, gothic town. Shoot the bats hanging down

 

Perttu Häkkinen - Valonkantaja. Tämä ei ole perinteinen kirja-arvio, vaan ikään kuin kanssakulkijamainen muistelma. En koskaan tavannut Perttu Häkkistä. Niin sanotusti löysin hänet hyvin myöhään, Ylen ohjelman johdosta. Muistan Pertun jutun vierailusta Räkä-Malmin luona, hyvä juttu. Kuljimme elämässämme usein lähekkäin kohtaamatta. Olen saattanut hänet joskus kohdatakkin, mutta hän oli vielä silloin minulle nobody joten muistikuvia ei ole. Yksi suuri syy kohtaamattomuuteemme lienee ikäero. Olin Perttua kahdeksan vuotta vanhempi. Se on juuri sen verran, että sukupolviero on tosiasia. Olimme eri ikäluokkaa. Kirja on loistava.

Aloitin peruskouluni Roihuvuoren ala-asteella Vuorenpeikontiellä 1978. Suomi eli vielä Kekkosen aikaa, politiikan vasemmistobuumi oli yhä voimissaan vaikkakin alkoi juuri tuolloin hitaasti hiipua. 80-luvun nousukaudesta ja juppiudesta ei ollut vielä merkkiäkään, maassa oli ennätystyöttömyys. Syötiin perunaa ja kastiketta ja katsottiin yleensä mustavalkotelevisiota. Videoita ei ollut vielä kellään. 

Aamuvirkkuus oli yhteiskunnassa vallitseva perusnormi, tehtaan pillin rytmi ihanne. Aikaa kuvaa hienosti elokuva "Täältä tullaan, elämä". Se on siinä just eikä melkein. Elokuva kuvattiin Kontulassa syksyllä 1979, olin toisella luokalla. Palveluiden kuluttaminen oli merkki huonosta ihmisestä. Todiste siitä, että ihminen oli laiska, ei itse viitsi. Mies häpesi jos joutui viemään autonsa korjaamolle. Kädetön nahjus, kuka nainen tuollaisen ottaa.

Perttu aloitti koulunsa 80-luvulla mäkeä alas Porolahden ala-asteella. Samassa koulussa muuten kuin J.Karjalainen kauan häntä ennen. Porolahden ja Vuorenpeikontien ala-asteet olivat ja ovat yhä hyvin lähekkäin toisiaan. Hieman erikoista ajatellen, ettei Roihuvuori varsinkaan 1970-luvulla ollut mikään varsinaisesti suuri lähiö. Porolahden koulu oli tietysti rakennettu palvelemaan myös Tammisaloa.

Laajasalossakin oli kaksi ala-astetta, mutta ne ovat monen kilometrin päässä toisistaan. Asuimme myöhemmin Tahvonlahden ala-asteen lähellä, mutta en päässyt sinne jostain syystä. Poljin ja kävelin sitten kotoamme Yliskylän ala-asteelle joka oli paljon kauempana ja takaisin noin 2400 kertaa. Siinä ehti kuunnella kasetin jos toisenkin korvalappustereoilla. Talveksi isä asensi pyörään nastarenkaat.

Perttu siirtyi Porolahdesta Itäkeskuksen ala-asteelle, minä Vuorenpeikontieltä Yliskylän ala-asteelle. Koulumatkamme oli suunnilleen saman pituinen. Roihuvuoressa asuessamme asuimme Tulisuontiellä kirkon edessä olevassa virastosiivessä. Ne olivat 1970-luvulla kirkon työsuhdeasuntoja, eivät vielä virastoja. Keittiön katossa oli suuri läpinäkyvä pleksikupoli josta näkyi taivas. Se on siellä yhä. Ruokailukulttuuri oli 1970-lukua, elettiin aikaa ennen nykyistä palveluiden kulutuskulttuuria. Perheet söivät kaikki samaa ruokaa, aina samaan aikaan yhdessä, eikä jääkaappia saanut avata ilman lupaa. Kuva asuntomme ikkunasta Roihuvuoren kirkolla Tulisuontiellä.

Isäni työskenteli tuolloin nuoriso-ohjaajana Roihuvuoren seurakunnassa. Asuimme siis hänen työpaikallaan. Veti poikakerhoja iltaisin Laajarannassa, Roihuvuoren kirkolla, Jollaksen kappelissa ja Marjaniemen kappelissa, sekä kesäleirejä Tarpoilassa, Partaharjulla ja Sipoon saaristossa. Kerran purjehdittiin purjelaivalla Hankoon, siitä on kaitafilmikin. Talvella lasketteluleirejä Rukalle ja Iso-Syötteelle. Kuvassa olemme jälleen lähdössä jollekin leirille Onni Vilkkaan kyydillä kotimme edestä vuonna noin 1980:

 

Olin osallistunut isäni mukana seurakunnan leireille arviolta kaksikymmentä kertaa ennen rippikoulua, joka myös pidettiin samassa paikassa Tarpoilassa 1980-luvun alkupuolella. Ennen Roihuvuorta isäni toimi Vantaan kaupungin sosiaalitarkastajana. Kirkon hommiin hänet houkulteltiin koska hänellä oli 1970-luvulla hyvin harvinainen oikeistolainen maailmankatsomus. Hän sai työpaikan, koska oli "hyvä mies", näin olen kuullut, elikkä siis konservatiivi. Jyrkkä arvokonservatismi oli hänen valttinsa työmarkkinoilla, niin ne ajat muuttuvat. Luin juuri tutkimuksen että 1970-luvulla 90% kirkon työntekijöistä oli entisiä Akateemisen Karjala-Seuran jäseniä. Video purjelaivamatkalta Hankoon.

 

Roihuvuoren seurakunta luopui Tarpoilan käytöstä 1990, Perttu ei ilmeisesti enää ehtinyt käydä ripariaan siellä. Pertun mainitsema "Jeesus-Jugend", eli Laajaranta oli minulle hyvin läheinen paikka. Talon kellarikerroksessa oli seurakunnan kerhohuone, ja rannassa seurakunta säilytti purjeveneitään sekä myös minun moottoriveneeni oli rannassa laiturissa vuoden 1985. Minulla oli siis oma moottorivene 14-vuotiaana. Monella luokkakaverillani oli myös. Isäni erosi Roihuvuoren seurakunnan palveluksesta 1990. Jos hän olisi vielä jatkanut, niin hän olisi todennäköisesti päätynyt vetämään Pertun riparia. Jälleen se aikakausien pieni ero. Kuvassa Tarpoila noin 1982:

 

Laajasalon nuorisotalo oli minulle myös läheinen paikka 1980-luvun puolivälissä. Sen seinään 1990-luvulla tekemäänsä graffitia Perttu esittelee kirjan kuvassa. Nutaa veti nainen nimeltään Anneli. Ylen jutussa Perttu puhuu "Laajasalon menneestä pimeästä puolesta". Harmi, ettemme ehtineet keskustella. Laajasalo oli 1980-luvun alkupuolella kyllä vähän villi, koulussani joka toinen joutui ravaamaan poliisin puheilla. Pikkurikollisuutta oli Laajasalossa siihen aikaan, toisin kuin Perttu ajatteli.

Kyse oli nähdäkseni saaren suurista luokkaeroista sekä siitä, että peruskoulu oli tuolloin vielä järjestelmänä uudehko Itä-Helsingissä. Monet luokkakaverini tulivat rikkaista perheistä. Asuttiin monen sadan neliön taloissa joissa oli 10-15 metrin uima-allas sisällä. Rahaa oli ja se näkyi, myös jälkikasvun elämässä. Tammisalossakin kerran pyörimme. Perttu oli siihen aikaan kuusivuotias.

Toisaalta oli myös hyvin köyhiä lapsia kaupungin vuokrataloista, heidän luonaan leikkiminen oli aina valtava kontrasti. Agit Prop pauhasi ja tupakansavu oli lähes läpinäkymätöntä kun äiti käristi pannulla läskiä ison voikuution kera. Nyt lapset syömään! Laajasalo 1980-luvulla oli vähän kuin Kontula ja Kauniainen yhtaikaa, samassa paketissa ja kaikki samalla luokalla. Siinä oppi ajattelemaan yhteiskunnallisesti, sosiologisesti, elämä väänsi asioita edessä rautalangasta. 

Jotkut ovat hyvin toimeentulevista perheistä, toiset köyhistä. Tuon ajan Laajasalossa kaveerasit molempien kanssa. Yhden luokkakaverini isä asui veneen alla, siis oikeasti. Luokkakaveri kuoli jo 2000-luvun alussa. Kävin etsimässä hänen nimikylttiään Malmin uurnalehdosta kesällä. Sitä ei enää ole, niitä säilytetään vain kaksikymmentä vuotta. Hänestä ei ole enää jäljellä edes uurnalehdon nimikylttiä kalliossa satojen muiden joukossa. Se tuntuu viisikymppisenä vähän hurjalta.

Pertun intohimo TAME:n erämajaan Genaträskin rannalla oli jännä. Tarpoila oli Storträskin rannalla, reilun viiden kilometrin päässä. Kumpikin vietimme siis paljon aikaa sipoolaisen järven rannoilla nuorina. Perttu asui puukko-Siwan yläkerrassa, minä tässä Kallion kirjaston lähellä yhä. Perttu ilmeisesti asui rivitalossa jossain Sarvastossa päin. Meillä oli veneen talvipaikka Sarvastossa. 

Parhaiten mielestäni kuvauksessa Pertusta osuu kohdalleen Paleface. 

"Perttu oli kuin ikiaikainen, primitiivinen jäänne jostain menneisyydestä." 

Itse saan juuri samanlaisen kuvan. Perttu oli hyvin klassinen ihminen, kuin jostain 1920-luvulta. Siis hyvässä mielessä. Asiallisuus, tarkkuus, kohteliaisuus, rakkaus totuuteen, tarve tutkimusmatkailla tuntemattomaan, käydä ensimmäisenä pohjoisnavalla. Perttu korosti tätä myös hieman pukeutumisellaan. Kuin August Strindberg tai Olavi Paavolainen. 

Luulen että tähän vaikutti jossain määrin hänen vanhempiensä ikä hänen syntyessään, he olivat käsittääkseni nelikymppisiä Pertun syntymän aikoihin, vai oliko isä vielä vanhempi? Oma isäni syntyi 1930-luvulla. Hän vihasi suuria ikäluokkia, ne olivat hänen mielestään kommunistitenavia. Pertun isä vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta. Huolimatta hänen IKL-taustastaan hän ei vaikuta olleen arvokonservatiivi. Kuunteli Led Zeppeliniä ja kuskasi Perttua keikoille. Tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan meillä kotona. Petri Wallin isä oli viisikymppinen Petrin syntyessä. Iäkkäiden vanhempien lapsella on jalat levällään valtavalla alueella todellisuutta ja ajan henkeä, lapsi kantaa sisällään aivan toista aikakautta. Au revoir, Perttu. Aikojen läpi matkaaja jo syntyessään.