Poliittisia ja sosiologisia paradokseja osa 3. Kommentointia sekä analyysiä Ville-Juhani Sutisen esseeseen "Mihin katosi työväensivistys?" Suomen Kuvalehdessä. (essee). 

Ville-Juhani tekee heti esseensä alussa selväksi, että vaikka hän onkin korkeakoulutettu, palkittu kirjailija, hän on pohjimmiltaan prolejuntti Satakunnasta. Näitä luokkanousua kuvaavia juttuja on alkanut viime aikoina ilmestyä tihenevään tahtiin, joissa pohditaan luokkanousun yksilökokemusta sekä ongelmia. Tämä alkaa olla jo jonkinlainen trendi. 

On olemassa myös täysin toinen, päinvastainen kokemus, nimittäin luokkalasku, jonka osa X-sukupolvesta sai kokea. Itse olen helsinkiläisestä keskiluokasta, mutta köyhä pitkäaikaistyötön. Lapsuuteni oli purjehtimista, lentämistä, ulkomaanmatkailua, kirkossa käyntiä ja keskiluokkaista kasvatusta. Olen pohjimmiltani kermaperse Helsingistä. En ymmärrä mitään siitä millaista on olla alkoholistin lapsi köyhästä perheestä. 

Kumpikaan vanhemmistani ei juonut pisaraakaan alkoholia koko elämänsä aikana, tai polttanut tupakkaa. Jälkimmäinen oli radikaalia Kekkosen Suomessa, koska tupakoinnilla ei ollut vielä nykyistä työväenluokkaista statusta 70-luvulla. Ihmiset eivät paheksuneet tupakointia vetääkseen hajurakoa työväenluokkaan, kuten nykyään, eivätkä totuttautuneet iltavirkuiksi kuuluakseen akateemiseen luokkaan. Aamuvirkkuus on nykyään prolea, joka leimaa ihmisen koulutetun luokan kuplassa.

Oikea työväenluokka tunnistaa minut aina nopeasti joksikin, joka ei heidän keskuuteensa kuulu. Minulta puuttuu työväenluokkainen maku sekä työväenluokkainen katu-uskottavuus. Olen Oscar Wilde satamajätkien taukotilassa. Toisin kuin luokkanousua, luokkalaskua ei kukaan ihaile. Sosiologiassa sitä käsitteleva tutkimus loistaa poissaolollaan.

Luokkalaskusta ei avauduta omalla nimellä Helsingin Sanomissa tai Suomen Kuvalehdessä. Sen kokeneet vetäytyvät varjoihin, mykkyyteen nuolemaan haavojaan, ja jäävät kokemuksensa kanssa totaalisen yksin. Keskiluokkainen tausta muuttuu häpeälliseksi jos henkilö on epäonnistunut elämässään, jossain määrin samoin tavoin kuin työväenluokkainen tausta akateemisissa piireissä ehkä silloin tällöin. Köyhän täytyy peitellä keskiluokkaista taustaansa. 

Jutussa on monia mielenkiintoisia havaintoja. Anglosaksisessa maailmassa hiljalleen yleistyvä keskustelu "proledriftistä", on päässyt jutun riveille mukaan. Proledrift tarkoittaa lyhyesti niiden syiden kuvaamista, miksi koulutettu keskiluokka pyrkii nykyään omaksumaan työväenluokkaista tyyliä. Yksi pääsyy on keskiluokan köyhtyminen. Proledriftauksessa välttämättömyydestä tehdään hyve.

Kun koulutettu keskiluokka ei enää kykene saavuttamaan keskiluokkaista elintasoa, se alkaa proledriftata eli nähdä hyveenä keskiluokkaisesta arvokonservatiivisesta ihanteesta luopumisen. Tässä näkisin nykyisen ns. woke-ilmiön juurisyyn. Bourgeois bohemian eli Bobo, sekä hipsteriys olivat proledrift-ilmiön alkua. Nykyään ihminen saattaa näyttää siltä kun hän olisi tulossa leipäjonosta, mutta hän on korkeakoulutettu täynnä inhoa sekä ylemmyydentunnetta työväenluokkaa kohtaan. Tyylilliset sosiaaliset markkerit johtavat harhaan. 

https://www.youtube.com/watch?v=zzIGdK6_k0g 

Koulutustason jatkuva nousu on aikamme ilmiö joka vaikuttaa moneen asiaan syvästi. Keskustelu koulutustason jatkuvan nousun aiheuttamista negatiivisista ilmiöistä yhteiskunnalliseen kehitykseen on vaikeaa, sillä korkeakoulutetut muodostavat nykyään enemmistön yhteiskunnassa. Kouluttautuminen on muuttunut osana proledriftiä yhä enemmän identaariseksi, kun koulutus ei enää takaa keskiluokkaista tulotasoa. Vanhan vasemmistolaisen politiikan kulmakivi oli työväenluokan tulotaso, mutta koulutettu luokka pyrkii nyt hylkäämään tulotason luokkamarkkerina kaikin tavoin. 

Korkeakoulutettu ei samaista itseään työväenluokkaan, vaikka olisi köyhä. Tulotaso sekä sivistys luokka-aseman määrittäjänä, ihanteena katoaa, koulutustason korvatessa sen. Kun koulutustasosta tulee yhteiskuntaluokan vahvin määrittäjä, menee sivistys pois muodista. Sille ei ole enää käyttöä luokka-aseman todisteena. Korkeakoulutettu ei kohtele sinua kaltaisenaan vaikka olisit lukenut miljoona kirjaa ja olisit sivistynyt, jos sinulta puuttuu akateeminen arvo. "Itseoppineisuus on luokkataistelun jaloin muoto", julisti vanha vasemmisto Kekkosen päivinä. Nykyään diletantilla on paljon vaikeampaa.

Vuonna 1977 90% Suomen työvoimasta ei ollut käynyt lukiota. Nyt vuonna 2025 50% työvoimasta on akateeminen koulutus. 70-luvulla ylioppilaslakkia kutsuttiin välillä "lokinpaskaksi", ja naurut päälle. Työväenluokka määritti sen, mikä oli hauskaa. Muutos on valtava, eivätkä koulutetut halua nähdä sillä olleen minkäänlaisia negatiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan. He, keillä olisi kykyä sekä koulutus analysoida, ei ole siihen halua analysoida koulutuksen negatiivisia puolia. Työväenluokalta taas puuttuu usein kyky sekä koulutus siihen, osittain juuri sivistysihanteen katoamisen johdosta. Akateeminen luokka on ikään kuin sodan voittaja, se kirjoittaa historian. Työväenluokkaisuus on lähes kadonnut identiteettinä, johon vaikuttaa myös yhteiskunnan amerikkalaistuminen viime aikoina. 

Koulutustason jatkuva nousu tuo mukanaan monia ongelmia yhteiskunnan dynamiikkaan, ja yksi suurimmista niistä on meritokratian voimistuminen. Kun lähes jokaisella on ainakin jossain määrin mahdollisuus edetä niin pitkälle kuin omat kyvyt riittävät, ei alaluokkaan, työväenluokkaan jää yksilöitä joilla olisi kykyä puolustaa sitä. Sata vuotta sitten työväenluokassa oli paljon lahjakkuutta sekä älyä, koska kyvykkäät eivät päässeet etenemään ylemmäs sen aikaisessa yhteiskunnassa niin hyvin kuin nykyään. He käyttivät sitten lahjakkuutensa puolustaakseen työväenluokkaa. 

Kun koulutusmyönteisessä, meritokraattisessa yhteiskunnassa jokainen yksilö pääsee niin pitkälle kuin omat kyvyt riittävät, muodostuu työväenluokasta ensimmäistä kertaa historiassa uudenlainen hylkiöiden joukko, jolla ei ole enää keskuudessaan kyvykkyyttä pitää puoliaan. Tämä on ongelma. Tästä syystä vaatimus siitä, että työväenluokan täytyy itse pitää puoliaan, muuttuu kohtuuttomaksi. Välillä kuulee huolta siitä, että maahanmuuttajien lähtömaista lahkakkaimmat yksilöt muuttavat pois etsiäkseen parempaa elämää. Koulutustason jatkuva nousulla on sama vaikutus kantaväestön työväenluokkaan.

Koulutustason jatkuvasti noustessa myös oman edun ajamisen tyyli ja retoriikka sofistikoituu, muuttuu matalasti koulutetuille vaikeammaksi saavuttaa. Samaan aikaan sen alapuolelle on muodostunut uusi maahanmuuttajien riistetty alaluokka. Maahanmuuttajien uusi riistetty alaluokka, jota kuitenkaan ei voine kutsua syrjäytyneeksi samassa mitassa kuin omaa syntyperäistä työväenluokkaa, siinä määrin koulutetun luokan empatia sekä median huomio heihin kohdistuu. 

Työväenluokkainen kantaväestön ihminen nähdään nykyään ikään kuin epäonnistuneena keskiluokkaisena. Keskiluokan sekä maahanmuuttajien alaluokan välissä ei ole enää tilaa. Jos valkoinen mies ei menesty, niin hänestä tulee nykyään ikään kuin luokaton, sanan kaikissa merkityksissä. Hän ei pääse luokkahissillä ylös eikä alaspäin. Jos hän sukeltaa pohjalle riistetyn maahanmuuttajien alaluokan keskuuteen, hänet nähdään totaalisena epäonnistujana.

Jos joku vaikuttaa ei-keskiluokkaiselta. niin hänen nähdään epäonnistuneen pyrkimyksessään tulla keskiluokkaiseksi, hänessä on jokin vika. Kuka haluaisi olla jotain, mitä ei ole enää olemassa? - työväenluokkaa? Kuinka romanttista! Kekkosen aikoihin työväenluokkaisuus oli tunnustettu, erillinen identiteetti. Työväenluokkaisen yksilön päällä ei ollut jatkuva epäonnistujan leima, vaan oli hienoa olla siivooja tai taksikuski. Mainokset tehtiin työväenluokalle, sillä raha oli siellä. Nykyään mainoksissa on kultainen noutaja, parkettilattia, vauva sekä omakotitalo jo koomisuuteen saakka. Kukaan ei enää mainosta mitään työväenluokalle.

Luokkalaskun tehneen oletetaan pääsääntöisesti olevan työväenluokasta. Häneen suhtaudutaan kuin hän olisi juopon kouluttamattoman yksinhuoltajan lapsi. Jos hän mainitsee vaikkapa sosiaalihuollossa, että hänen kotiolonsa lapsuudessa olivat itse asiassa ihan hyvät, niin häntä mulkaistaan vihaisesti. "Jos isäs ei lyöny eikä juonu, niin mitä valitat?". Palvelujärjestelmä on virittäytynyt kohtaamaan huonoista lähtökohdista tulevia köyhiä sekä työttömiä, muu on anomalia. 

Luokkalaskun tehnyt kokee jo palvelujärjestelmän asiakkaana olevansa aivan väärässä näytelmässä. Palvelujärjestelmä tunnustaa huonot lähtökohdat hyväksytyksi syyksi epäonnistua. Hyvistä lähtökohdista tulevalla ei ole hyväksyttyä syytä epäonnistua. Luokkalaskun tehnyt päätyy helposti palvelujärjestelmän asiakkaana vain olemaan täysin hiljaa. Hän on paljas, vailla hyväksyttyä puolustusta kohtalolleen. 

Esseensä puolivälissä Ville-Juhani sortuu hieman elitismiin, koulutetun luokan statussignalointiin. Esseeseen alkaa ilmestyä termejä, kuten "populismi" sekä "elämänkoulu", jotka Kekkosen ajan korvaani ovat puhdasta luokkasignalointia. Elämämkoulu - niinhän koulutettu luokka sen sosiaalisessa mediassa tykkää kirjoittaa - pilkaten työväenluokan oletettua matalaa koulutustasoa. Eivät edes yhtä sanaa osaa oikein kirjoittaa, ruojat. Räyhäimpivaaralainen isämmaallinen elämämkoulu. Tällainen tyyli - luokkaviha, statussignalointi - kommentoida on koulutetusta luokasta vitsikästä.

Kommentoidessaan työväenluokkaa koulutetun luokan on ilmaistava lukijoille oma luokkastatuksensa. "Populismi" on toinen tämän ajan sana, jolla signaloidaan omaa asemaa suhteessa työväenluokkaan. Kaikki puolueet ovat populistisia, kun hieman raaputetaan. Kokoomuksen populismia on köyhien haukkuminen ja heiltä leikkaaminen. Siinä ei ole taloudellista järkeä eikä siinä tarvitsekaan olla, sillä kyseessä on oman kannatuksen ylläpito. 

"Korkeakoulun sijasta valitaan elämänkoulu", on löysää ajattelua. Kaikista ei tule korkeakoulutettuja, vaikka kuinka yrittäisi sillä rahkeet eivät riitä, ja toiseksi kaikilla ei ole ollut siihen edes mahdollisuutta, sekä kolmanneksi elämme jo koulutusinflaatiossa. Kaikkien edes pyrkimyksessä kouluttautua ei ole mitään järkeä. Kun kaikki ovat tohtoreita, kukaan ei ole.  "Jokaisesta voi tulla tohtori", on täyttä höpö höpöä. Ei voi, kun pää ei riitä. Ihmiset ovat eriarvoisia ominaisuuksiensa perusteella, enkä puhu ihonväristä.  

"Aitoa suomalaista työväenkirjallisuutta olisi Varissuolle sijoittuva arabiankielinen Wolt-romaani"

Ehkä näinkin. Tässä kuitenkin on hieman paradoksin makua siinä mielessä, että siinä omaa syntyperäistä työväenluokkaa ei tunnusteta aidoksi työväenluokaksi. Sen alapuolella nähdään nykyään olevan aidon työväenluokan. Miten oma, syntyperäinen, suomen kieltä puhuva työväenluokka voi saavuttaa itsetunnon sekä luokkatunteen lukiessaan tällaista? Aiemmin kirjoitin, että nykyään oma työväenluokka nähdään enää vain epäonnistuneena keskiluokkana. Tähän Ville-Juhanin toteamukseen se on sisäänkirjoitettuna. 

Oma kantaväestön työväenluokka ei ole "aitoa" työväenluokkaa koulutetulle luokalle, se nähdään nykyään olevan jonkinlaisessa luokkalimbossa, epäonnistunutta keskiluokkaa. Kekkosen ajan vasemmisto oli maahanmuuttokriittistä. Oli tärkeää turvata työväenluokan neuvotteluasema työmarkkinoilla estämällä työvoiman ulkopuolinen tarjonta. Nykyään kukaan ei enää pyri rajoittamaan työvoiman tarjontaa millään tavoin. Nykyään yhteiskunnan tukijärjestelmä mahdollistaa äärettömän työvoiman tarjonnan. 

Nyt kun työvoiman tarjonta on karannut taivaisiin, ja sen seurauksena ovat syntyneet halpatyömarkkinat jotka ovat käytännössä puhdasta riistoa, niin omaa syntyperäistä työväenluokkaa ei enää tunnusteta olemassaolevaksi koska sen alapuolella on vielä riistetympi ryhmä. Syntyperäinen työväenluokka on syrjäytynyt, ja sen alapuolelle ilmestynyt maahanmuuttajien alaluokka riistetty. Maahanmuuton myötä syntyperäinen työväenluokka katoaa sumuun, pois lavalta, varjoihin. Se on yhä olemassa, mutta sitä ei enää nähdä eikä tunnusteta, koska se ei aja wolttimopoa.

Koulutetun luokan myötätunnon suuntautuessa riistettyihin maahanmuuttajiin eikä syrjäytyneeseen syntyperäiseen työväenluokkaan on vaikea nähdä oman syntyperäisen työväenluokan uutta voimaantumista, edes kiinnostuksessa sivistykseen. Luokkanousun kokeneita epäillään epäautenttiseksi heidän kirjoittaessaan työväenluokasta, mutta myös omaa syntyperäistä työväenluokkaa pidetään nykyään epäautenttisena, aivan kuten myös keskiluokkaisen lapsuuden elänyttä pidetään epäautenttisena leipäjonossa sekä sosiaalivirastossa.  Todennäköisyys sille, että arabialainen wolttikuski kirjoittaa suomalaisen työväenromaanin, on taas aika pieni. 

 

 https://www.kaleva.fi/vanha-kaleva-tyottomyys-kasvoi-synkkiin-lukemiin-3/12472038