Vaakunatarrat! 70-luku on täällä taas. Silloinhan näitä oli kaikkialla. Autoissa, pulkissa, suksissa, jne.
Nykyään ne ovat kadonneet täysin. Kuvastaa hyvin ajan hengen muutosta. Nykynuorisolle voi olla aika käsittämätöntä joku Lahti-tarra. Että ostetaan bensikseltä ja liimataan ylpeänä autoon, olemme käyneet Lahdessa! Jos kaukomatkoilla oli käyty eli esimerkiksi Kuhmossa, niin silloin ei enää pelkkä tarra riittänyt, vaan hankittiin myös viiri! Kirjahyllyyn television päälle.

Muistan kun isäni veljen luona oli television päällä Kuusamo sekä Oulu-viiri. Näitä tarroja on vaikea löytää nykyään. Ne mitä löytyy eivät ole retroa vaan aitoja originaaleja 70-luvulta. Kuten nuo nyt Gattiin liimaamani, jotka löysin eräästä divarista Kaarinasta.
Kotka-tarraa ei löytynyt, se on hakusessa. Hämeenlinna! Irwin soimaan ja luu pihalle.

Lopuksi kuva tällaisesta uudesta puolalaisesta kinneristä nimeltä Aventybike.
Ai että on hieno. Tuossa on samaa filosofiaa kuin Gatissa, velomobiili kohtaa auton estetiikan. Tulos on erittäin toimiva. Protestantismi pyrkii puhdasoppisuuteen mutta evoluutio vain hymähtää sille. Evoluutio ottaa palan sieltä, toisen täältä. Kaikki parhaat asiat ja sekoittaa ne yhteen. Chapeau!

Helsinki-Tallinna-Ardu-Rapla-Paldiski-Tallinna-Helsinki.
Huomasin että jäi raportti kirjoittamatta tästä reissusta jostain syystä, joten tämä ilmestyy nyt näin jälkikäteen. Itse reissu tehtiin viime vuonna, ja oli nimeltään Ecotrip.

Tallinnasta lähdimme tihkusateessa kohti Ardua, jonne tuli matkaa vajaat sata kilometriä. Tallinnan asfaltti on huonokuntoista. Raitiovaunujen kiskot ovat noin 5cm asfaltin pinnan yläpuolella keskellä katua monissa paikoin. Niiden ylittäminen vauhdilla oli aikamoista paukutusta. Ajokulttuuri Tallinnassa on myös aika reteää. SUV-bemarit puskevat metrin päässä perästä takana. Plussana ihmettelin miten Tallinnassa on osattu jättää rotvallit pois kelvien ja pyöräteiden risteyksistä, kun meillä se tuntuu olevan työn ja tuskan takana. Meidän rotvalli-pakkomielteessämme on jotain hyvin pimeää. Muilla mailla sitä ei juuri ilmene. Jopa uusiinkin risteyksiin niitä yhä rakennetaan, eikä riitä että kadun kulmiin, vaan monesti kadun keskelle rakennetaan sellainen metrin levyinen korkea kumpu jolle kinneri ei mahdu mitenkään päin, ja jossa on rotvallit.

Ajettaessa taas Tallinnan ulkopuolelle muuttuu meininki täysin. Asfaltin kunto on parempaa kuin Suomessa. Teiden varsilla on kylttejä "this road is funded by the EU". En tiedä tekevätkö ne niitä Naton panssareille vai mille, mutta EU on maksanut Viron tieverkon hyvään kuntoon. Kumpa se tekisi saman Suomessa. Ilo on vetää uusia sileitä tasaisia baanoja joissa ei ole ylämäkiä. Virosta käytännössä puuttuvat ylämäet kokonaan, mikä tekee siitä kinneristin toivemaan. Tallinnasta poistuttaessa on vähän ylämäkeä. Liikenne ei ole mikään ongelma maaseudulla sillä sitä ei käytännössä ole, noin Suomen mittakaavassa. Hyvin on rauhallista, kerran tunnissa menee auto ohi. Lähes joka pihassa on suuri koira joka haukkuu portilla.

Ardun kyläkauppa. Hintataso ei ole enää sitä mitä se oli 90-luvulla. Nyt se on jo aika lähellä Suomen tasoa, mikä tekee siitä kalliin paikallisille. Juustotiskillä huomasi, että nyt on tultu Eurooppaan. Joka kyläkaupan juustotiskillä oli oman kylän erikoisuuksia myynnissä. Jäätelön rasvaprosentti oli jotain, mitä Suomesta ei saa millään rahalla. Suomessahan kalliit design-jäätelötkin kuten Kolmen Kaverin jäätelö ovat lähes rasvattomia jostain syystä. Virossa jäätelön rasvaprosentti on kolminkertainen. Se saa halvankin tuutin maistumaan huippujäätelöltä. Tuo kuvassa näkyvä Milan on muuten ihme peli. Menee kovaa. Minulla ei ole moottorin kanssa sille mitään jakoa jos se päättää vähän nostaa matkanopeutta. Se jättää minut kuin seisomaan.

Ardussa yövyimme jonkinlaisessa hyvätasoisessa retkeilymotellissa, joka Neukkulan aikaan oli ollut Puolueen koulutuskeskus. Yksi monista. Ihan hyvän tarjoilun pistivät pystyyn meille siellä. Gatin lataamishässäkkä on vähän hankala tuollaisella reissulla, missä päivän ajon jälkeen porukka haluaa rauhoittua ja keskustella ja kerääntyä ruokailemaan. 10kg lipo-kasan lataus vaatii jatkuvaa huomiota noin kolmen tunnin ajan, mikä eristää vähän omaan kuplaan. Samoin akuille ei tee hyvää niiden jättäminen täyteen ladatuiksi yön yli monta yötä peräkkäin. Yön aikana ne myös menettävät noin 5% niihin ladatusta virrasta. Ardun lähellä oli suuri järvi. Niitä ei Virossa näy tungokseksi asti.

Raplassa lounastimme paikallisessa ravintolassa. Spaghetti Carbonara oli erittäin hyvää. Hintataso oli ystävällinen ja palvelu hyvää. Rapla on sellainen yhden pääkadun pikkutaajama. Raplan jälkeen yövyimme aika pitkälti keskellä-ei-mitään maantien varressa, jossa kuitenkin sijaitsi hyvätasoinen motelli. Paldiskin lähellä yövyimme hotellissa. Illalla huomasin juoneeni kaksi pulloa viiniä:) Kauppaa metsästimme aika tovin älypuhelimien karttojen avulla ympäri läheistä kylää. Lopulta se löytyi.

 

Helsinki-Hämeenlinna-Tuulos-Lahti-Orimattila-Helsinki. Kahdessa päivässä.
Tänä vuonna kesä sattui toukokuulle, joten oli lähdettävä jälleen reissuun. Helsingistä Hämeenlinnaan oli jo tuttua tietä aika lailla non-event, vaikka tärinaraitojen kohdalla tunsin tyytyväisyyttä siitä että Gatin raideväli oli 97cm. Tuolla raidevälillä leveänkin tärinäraidan saa juuri pidettyä eturenkaan ja takarenkaan välissä. Kaupallisen kinnerin 80cm raidevälillä ei onnistuisi. Siirtymä Hakaniemestä Klaukkalan risteykseen, josta piennar-valtatie alkaa, aina huvittaa. 26 kilometriä 90 asteen mutkia, jyrkkiä mäkiä, liikennevaloja, rotvalleja ja monttuja. Sulkiessa kotioven menee kaksi tuntia että pääsee tien alkuun ja voi antaa hanaa.

Hämeenlinnassa menin ensin Aulangolle, josta yritin vuokrata heidän nettihinnastonsa mukaisen mökin mutta sain kuulla että "vain sadan euron mökkejä on, sesonki ei ole vielä alkanut". Ulkona +22C päivästä toiseen, toukokuu, eikä mökkien vuokrasesonki ole vielä alkanut. Nettihinnastossa mökin hinta on 60 euroa. Ne eivät ole kovin pitkiä nuo leirintäalueiden sesongit. Ajelin siitä sitten takaisin keskustaan, ja Hotelli Cumuluksesta neljän tähden huone aamiaisella 89 euroa, sata metriä torille. En tiedä kuka maksaa vanhasta karusta leirintäalueen mökistä enemmän kuin neljän tähden hotellihuoneesta keskustassa, mutta ilmeisesti heitäkin on.
Aamiaisella söin lautasellisen pekonia. Sitä kun harvoin kotona jaksaa tehdä. Nam.

Aamulla sitten Tuulosta kohti. Oli helatorstai, mutta liikenne oli yllättävän vilkasta. Paljon raskasta liikennettä tien päällä. Tarkoitus oli ottaa yhteiskuva Tuuloksen kauppakeskukseen sijoitetun Hanssin-Jukan kanssa, mutta Jukka oli sijoitettu niin tumman vitriinin perälle, ettei se ollut oikein mahdollista. Näyttelytila olisi auennut klo 11, olin paikalla klo 10. Kaikki ympärillä olevat kauppakeskuksen kaupat olivat auenneet seitsenmältä aamulla. Tuuloksen keskusta oli idyllinen pieni kylä. Kylän raitille oli rakennettu massiivinen korkea vauhtipomppu. Istuskelin reilun varttitunnin kylällä, eikä kylän läpi ajanut sinä aikana yhtään autoa. Vauhtipomppu vaikutti kuin muistolta menneestä maailmasta. Jossain haukkui koira harvakseen.

Lahden ohi ajoin ohitustietä (ei moottoritietä kuitenkaan). Lahti ei ole kulttuurimaisema, joten se on hyvä ratkaisu. Pyöräteiden käyttäminen olisi mielipuolista pitkällä reissulla. Matka-aika lähes tuplaantuisi. Kinnerin matkanopeuskaan ei oikein sovellu kevyen liikenteen väylälle. Tasaista 40 km/h jatkuvaa loivaa alamäkeä Lahti jäi taakse nopeasti, vilkkaan liikenteen alueella pitää mielellään vauhtia. Lahden eteläpuolella tapasin kinneristikollegan, jonka kanssa käydyn neuvonpidon jälkeen päätin ajaa Orimattilan kautta kotiin. Lataaminen olisi varmempaa Orimattilassa. Juuri ennen kylää vasemmalla puolen löytyikin hyvä huoltamo-kuppila, jossa kaikki mahdollistui.

Kokonaisajomatkaa tuli yhden päivän aikana 200,2km, mikä on uusi ennätys. Vanha oli 186km. Kyseessä on aika pitkälle maximit, kuskilta alkaa loppua takapuolen ja jalkojen kunto. Länsimäkeen saakka päivän keskinopeus oli 27,5 km/h. Se on myös aika maksimi matkakuormatulla Gatilla. Ehkä sadan kilometrin keskarin saisi puskemalla jonnekin reiluun 28 km/h, mutta siinä se limitti alkaa tulla vastaan. Ylämäissä vauhti tippuu niin paljon, ja niitä pitkiä ylämäkiä maantiellä riittää. Jossain Virossa keskarin voisi saada +30 km/h, kun siellä ei ole ylämäkiä. Mittari on tarkkuuskalibroitu mittaamalla renkaan kulkema matka maassa. Kahden päivän ajomatka oli 321km. Sähkönkulutus maantiellä 27,5 km/h keskinopeudella on tasainen 12wh/km. Kaupunkiajossa menee noin 14wh/km. 35Ah akussa on käyttökelpoisia wattitunteja aika tarkkaan 1500.

Velogatti technical pictures. Some kind of technical photos have been requested quite often, so i tried to take some for you under the hood. It is very, very simple machine technically. No high-tech or fancy parts. I don"t have a chance to do welding, so it is basically constructed without welding. Bottom bracket is welded to iron bar, that"s it. It is techically almost spartan, so to speak, but it rides well and is strong. Aluminum plates are glued to wood and then nailed. All those aluminium plates take the stresses, wood is secondary.
Here you go..

Velogatti talviteloille. Ennen moottoria ja mittaria tuli keväällä noin 300km. Pystärillä on tullut tähän mennessä 136km, eli vuoden kokonaissaldo pyörii jälleen siinä 5500km tienoilla kuten kahtena edellisenäkin vuonna.
Sähkökilometrejä on tullut kolmessa vuodessa yhteensä nyt vajaat 17 000km.
En ehkä ihan eniten tässä maassa sähköllä ajanut ole, mutta se saattaa olla jo aika lähellä.
Joitain hataria ajatuksia on talven modifikaatiosta. Niihin lukeutuu esimerkiksi istuinkorkeuden laskeminen lisää neljällä sentillä. Kesän aikana laskin sitä jo pari senttiä. Sitten oltaisiin suunnilleen siellä 15cm maasta.

Toinen ajatus on korvata nykyinen mopon etuvanne takana 56mm custom-polkupyöränvanteella, käyttäen yhä samoja 3mm-pinnoja. Custom-vanteiden pinnanreiät ovat vanteen laidoilla, eivät keskellä, joten se kestää paremmin sivuttaisrasitusta. Pinnat tulisivat tällöin suunnilleen suoraan moottorista vanteeseen.
Kolmas ajatus on Spitfire-tyylinen kuomu, mutta se saattaa jäädä unelmoinniksi. Niitä sadepäiviä on loppupeleissä kuitenkin aika vähän.

Sähköautoihin törmää yhä useammin. Esim kuvan Triumph TR6 on tyylikäs.

International velomobile races in Finland 1949 plus some other pics of our old velomobiles, including the amfibio-one that carried two young men over the sea to Sweden! Race photographs are from Eläintarhankenttä, Helsinki.

Suoravetomoottorin huolto.
Ostaessani tämän moottorin sen laakereissa oli jo uutena aavistus klappia. Takapainoisessa retrokinnerissä, joka rasittaa laakereita ja vannetta paljon sivusuunnassa tuo klappi alkoi kasvaa hiljalleen, ja oli etenkin kuumana jo ihan huomattavaa. Vannetta sivusuunnassa moottori kuumana vääntäessä laakereista alkoi kuulua klik-klak. Ei hyvä. Kutenkin kuvastakin voi nähdä, on magneettien välinen rako suoravetomoottorissa hyvin, hyvin pieni. Joitain millin osia, ei ollut rakotulkkia käsillä että olisi mitannut.

 Tällä moottorilla on ajettu 4000km. Käämitykset vaikuttavat palamattomilta eikä ruostetta näy onneksi missään yhtään vaikka muutama sadeajopäiväkin on takana. Jos laakereissa on klappia, kärsii ensimmäisenä teho kun magneetit eivät kohdistu täydellisesti, ja seuraavaksi magneettit alkavat ottaa fyysistä kontaktia. Ulkoapäin suht jykevä moottori on avattuna suorastaan jopa siro. Magneetit eivät ole suuria.
Pystypyörässäni 11 000km ajettu täysin samanlainen moottori on yhä laakereiltaan hyvä. Ei klappia. Jostain syystä sen "kv"-arvo on tosin pienempi. Se on hitaampi, mutta vetää mäissä paremmin kuin tämä.

Ulkomaiset ohjeet neuvovat irroittamaan kopat naputtelemalla akselin päähän. Ei toimi, on kokeiltu. Toimiva irroitusmetodi on vasara ja terävä ruuvimeisseli. On edettävä varovasti, kun ensimmäinen pieni rako syntyy, jatketaan naputtelua toisesta paikasta. Muutoin ohut alumiinikansi murtuu, jos yhdestä kohtaa väännetään liikaa. Loppujen lopuksi kannet irtosivat suht helposti.

Laakerin irrotus kävi kätevästi sopivalla teräväpäisellä isolla piikillä, joka ei riko tiivisteitä. Laakerihan on entinen tämän irroituksen jälkeen, mutta kulunut se jo oli muutenkin. Kyseinen laakerityyppi on 6202 RS.
Ulkokehä 35 milliä, sisäkehä 15 milliä, leveys 11 milliä. Niitä saa Biltemasta 3,90 kpl, Motonetistä SKFän vastaavia 5,90 kpl. Yleinen laakerikoko 125-kuutioisissa moottoripyörissä ja pesukoneissa.

Laakereissa oli jo sen verran klappia, että kestovoiteluöljyt olivat vuotaneet osittain ulos tiivisteen väljistyessä laakerin mukana. Oli vähän sotkuista, öljyä oli siellä ja täällä. Jos tämä homma on tehtävä sanotaan 5000km välein, niin voin huokaista helpotuksesta. Työ ei ole vaikea eikä suuri, puolen tunnin homma. Laakerit ovat lisäksi niin halpoja, ettei kuluneilla laakereilla kannata ajaa.

Takapakka noin 3500km jälkeen. Alussa oli vähän aikaa moottoriton vanne ja toinen pakka. Samaa tahtia kuluu kuin ennen moottoria pystärissä, Ketju alkaa olla jo finaalissa 4000km jälkeen. Takapakan irroitus onkin sitten suoravetomoottorista hiukan monimutkaisempi homma. Moottorin akseli on kierteiden kohdalta 14mm, ja Simpan irroitushylsyn sisäreikä 12mm. Irroitustyökalu on vietävä koneistamolle, ja poratttava sisäreikä suuremmaksi. Pakan laakerissa on klappia 3500km jälkeen ja kakkosrattaasta on katkennut kolme hammasta. Viisilehtinen pakka on juuri sopiva. Ykkösratasta ei voi käyttää sillä vaihtaja ottaisi kiinni moottoriin. Leveämpi pakka toisi ongelmia ketjunohjaukselle. Ketjun sivuttaisliike ei saa olla suuri kun toinen ketjupyöristä on suht lähellä takapyörää.


Edit: hyvin pelaa rempan jälkeen, klappi väheni murto-osaan.
GT-Motor Pitäjänmäellä sorvasi kympillä Simpan pakka-avaimen sopivaksi 14mm-akseliin.
Oli kuulemma kovaa tavaraa.