Helsinki-Kotka-Helsinki. 320km kahdessa päivässä.
Lähtiessä aamulla Hakaniemestä satoi lujaa. Sade kuitenkin lakkasi onneksi pian. Kinnerin lisäpaino ei tuntunut ajossa yllätyksekseni paljoa, ajettavuus jopa parani kun painoa tuli lisää myös eteen.
Ensimmäinen rengasrikko tapahtui jo Vartiokylässä. Toinen ennen Loviisaa, jolloin ulkorengas hajosi kudosten revettyä rikki, samalla tietysti meni myös sisuri jälleen. 100km matkalla 1 ulkorengas ja 2 sisuria.
170-tie on Porvooseen asti suht ookoo. Puhun nyt siis kinneristin näkökulmasta, en pystypyöräilijän.
Porvoossa latasin Nesteen autopesulassa. Olin soittanut tulostani etukäteen.

Väli Porvoosta Loviisaan on huono. Ensinnäkin tie on huonokuntoinen, rikki paikoitellen. Ajoradan puolella on välillä ammottavia monttuja ja pahoja railoja. Piennar oli parempikuntoista, mutta se ei kinneristiä paljoa lohduta kun se on kapea. Pahinta oli se että tien pohja on pettänyt paikoitellen reunoista. Tie oli välillä niin kallellaan, että kinnerillä oli pakko hidastaa kävelyvauhtiin pahimmissa paikoissa ja silloinkin täytyy ajaa roikkuen kyljen ulkopuolella kuin purjehtija sivutuulessa. Muuten olisi ollut kaatuminen ja pinnojen katkeaminen lähellä.

Kaksipyöräisellähän asiaa ei pane merkille ollenkaan. Korkeintaan silloin, jos tienpinta on jäässä. Kaltevuus on kaksipyöräisellä yhdentekevää. Kolmipyöräisellä se ei ole. Kyseinen väli on varsinainen velodromi, ja lisäksi se on mäkinen.
Väli Loviisasta Kotkaan oli sitten taas hyväkuntoista ja tasaista. Ajo Loviisasta Kotkaan tuntuu kuin laskisi koko ajan alamäkeä. Sattui vielä myötätuuli, niin hyvän vauhdin ylläpito oli helppoa.
Kotkaan saavuttiin keskinopeudella 23,4 km/h.

Kotkassa pyörin hetken kaupungilla, ja sain käteeni elämäni isoimman makkaraperuna-annoksen. Helsingissä ei sellaisia myydä. Jäi osa syömättä jopa 160km ajon jälkeen, ei vaan mahtunut. Kotkan keskustasta majoituin uutta siltaa pitkin Mussalon leirintäalueelle, joka oli hyvä. Kaikki pelasi ja hinta oli edullinen. Mussalon huono puoli on se, että se sijaitsee 9,8km sivuun 170-tiestä. Se on aika syrjässä.
Takaisin palatessa Mussalo-Loviisa taas tuntuu, kuin ajaisi koko ajan ylämäkeä. Homma on aikamoista puskemista. Lisäksi vastatuuli oli kova koko matkan Stadiin asti.

Loviisan taksiasemalla tiedustelin latausmahdollisuutta ja luvan sainkin, mutta sitten osoittautui, että ainoa töpseli oli viisipiikkinen voimavirtapistoke, mihin oma schukoni tai kolmipiikkinen CEE ei käy.
Loviisasta ajelin Koskenkylän Nesteelle, jossa oli meneillään jonkinlainen rompetori. Torilta löysin ihan ookoo-kuntoisen 21-tuumaisen mopon etuvanteen eurolla, jonka olen ajatellun pinnata nykyisen fillarinvanteen tilalle moottorivanteeseen. Mopon vanteen etu on, että siinä voi käyttää kunnon renkaita.

21-tuumainen mopon vanne on lähes saman kokoinen kuin 26-tuumainen polkupyörän vanne. Muutaman millin pienempi. Sille voi asentaa myös halutessaan 547-kokoisen polkupyörän renkaan, jos löytää riittävän leveän, 57-millisestä ylöspäin. Vanne painaa 800g enemmän kuin kaita fillarinvanteeni.
Koskenkylän Neste on mukava paikka. Lataus mahdollistui ulkoseinässä sijaitsevasta töpselistä, joka oli kolmen metrin korkeudella! Kuvassa töpseli sijaitsee ikkunarivin yläpuolella, josta roikka.

Matkalla saavutin uuden huippunopeusennätyksen. 53,6 km/h suuressa alamäessä Loviisan ja Kotkan välillä.
Kinnerissä vauhti tuntuu toisella tavalla kuin pystypyörässä. Kotiin palatessa olin aika puhki, ja olen yhä tätä kirjoittaessa. Jalkojen lihakset ovat kaikkensa antaneet. Sinänsä kinneri on pitkällä matkalla mukava. Ei ala mikään paikka kipuilla. Polvetkin sietävät paremmin kinneröintiä.