keskiviikko 25. joulukuuta 2019







Elämäni soitetut keikat ja studiosessiot. Ajattelin laittaa nämäkin ylös niin kauan kuin vielä muistaa.

- Kaavin yläaste 1987. Ensimmäinen keikka. Soitimme kevätjuhlassa musiikinopettajan kanssa Edu Kettusen Lentäjän Pojan:) Minä komppasin kitaralla. Isäni, lentäjä, istui yleisössä. Lisättäköön vielä, että minä en ole kotoisin Kaavilta. Asuin siellä kaksi vuotta isäni mukana kun hän piti kahden vuoden virkavapaan. Tässä lehtijuttu ko. keikasta! Olen kuvassa oikeassa laidassa.



Jos keikkaelämäni olisi tapahtunut nykyaikana, niin kuvamateriaalia olisi paljon. Tuolloin elettiin kuitenkin aikaa ennen internettiä ja kännyköitä. Kuvan ottaminen vaati ns. cokiskameran ostamisen R-kioskilta, ja sitten filmin kehittämisen. Ei jäänyt Tavastian keikastakaan yhtään kuvaa.


 

Lämmittelijänä Tavastialla oli Cisse Häkkisen pojan bändi. Lepakossa soitimme Clauden Fishfacesin kanssa, ja Shadow Clubilla Backyard Babiesin kanssa. Fishfacesin kitaristi ehdotti Lepakon bäkkärillä minua kitaristiksi bändiin, mutta Claude sanoi no. Kävin viime kesänä Clauden haudalla Nurmeksessa. Haudassa on Häkkisenkin poika jo. En nuorena juuri koskaan jaksanut ostaa R-kioskilta kameraa, mutta omia keikkoja ja treenejä äänitin hyvälaatuisesti usein.


 






- The Old Farts - Kaavin nuorisotalo 1988. Keikka. Rumpali
- The Old Farts - Kaavi, Iloharju 1988. Keikka. Rumpali.
- The Old Farts - Kaavi 1989. Studiosessio. Rumpali.
- The Old Farts - Kuopio 1989. Studiosessio. Rumpali.
- The Crossroads - Polvijärvi 1990. Studiosessio. Kitaristi.
- The Crossroads - Joensuu 1990. Keikka. Kitaristi.
- The Crossroads - Ilomantsi, Ruhkaranta 1990. Keikka. Kitaristi.
- The Crossroads - Nurmes 1990. Keikka. Kitaristi.
- Ameeba - Joensuu, tori 1992. Keikka. Kitaristi-Laulaja.
- Ameeba - Joensuu, Ilosaarirock 1992. Keikka. Kitaristi-Laulaja.
- Ameeba - Joensuu 1992. Studiosessio. Kitaristi-Laulaja.
- The Plastic Tears - Helsinki 1993. Studiosessio. Kitaristi.
- The Plastic Tears - Helsinki, Tavastia 1993. Keikka. Kitaristi.
- The Plastic Tears - Turku 1994. Keikka. Kitaristi.
- The Plastic Tears - Kuopio 1994. Keikka. Kitaristi.
- The Plastic Tears - Helsinki, Lepakko 1994. Keikka. Kitaristi.
- The Plastic Tears - Helsinki, Tavastia Semifinal 1994. Keikka. Kitaristi.
- The Plastic Tears - Helsinki, Shadow Club 1994. Keikka. Kitaristi.
- The Gilgames - Joensuu, Kerubi 1995. Keikka. Kitaristi.
- The Gilgames - Joensuu 1995. Studiosessio. Kitaristi.
- Soolokeikka - Joensuu, tori. 1995.
- The Jailtown - Helsinki, Tavastia Semifinal 2003. Keikka. Kitaristi-Laulaja.
- The Jailtown - Riihimäki 2003. Studiosessio. Kitaristi-Laulaja.
- The Jailtown - Riihimäki 2005. Studiosessio. Kitaristi-Laulaja.


Ei nyt niin hirveän monta, mutta moniin paikkoihin se lapsuuden rämpyttely vei:)
Näiden lisäksi olen ollut mukana noin kymmenessä demosessiossa jossa on nauhoitettu koko bändin kanssa albumin verran biisejä. Samoin olen kiertänyt kaverien yhtyeen mukana valomiehenä Ivalosta Helsinkiin. Lisäksi toiminut Ilosaarirockissa lavaroudarina ja yleismiehenä. Olen myös soittanut parissa bändissä jonkin aikaa, jotka eivät koskaan keikkailleet tai tehneet demoa. 

Hauskana detaljina loppuun, että toimin lavaroudarina Ilosaarirockissa 90-luvun alussa. Samana päivänä siellä esiintyi muun Inspiral Carpets, jonka keikan näin ja jossa toimi roudarina muun Noel Gallagher. Emme tavanneet ja vaikka hän olisi lähestynyt minua niin olisin ehkä ignoorannut hänet. Joku nobody roudari Englannista selittämässä jotain. Vuonna 1994 päädyin asumaan Manchesterin Whalley Rangeen, joka on about kahden kilometrin päässä Burnagesta, josta Noel oli kotoisin. Elämä on jännää.

Näistä syistä seinälläni on Oasis-juliste, vaikka olen jo yli viisikymppinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti