Viisi parasta siideriä. Olen harrastanut lähinnä brittisiidereitä, joukossa välillä suomalaisiakin, nyt noin kymmenen vuotta. Ajattelin tehdä tällaisen lyhyen listauksen omasta mielestäni parhaista niistä. Aikanaan olin myös erään siideritehtaan makuraadin jäsen. Noin yleisellä tasolla minua miellyttää kuivuus (sokeria alle 30g/litra), vähähiilihappoisuus sekä pilvisyys, sameus, tai miten termin "cloudy" nyt haluaa kääntää. Perusvaatimus on luonnollisesti se että juoma on valmistettu käymisteitse, eli on siideri teknisesti. Listaan siidereitä, jotka ovat olleet saatavilla joko Suomen Alkosta, tai Tallinnan Superalkosta. Top 5:

1. Sandford Orchards Vintage Reserve 7,4%

Mielestäni Alkon paras siideri. Klassinen britti. Sokeria vain 22g/l, mutta makeutta silti riittävästi. Väri kullankeltainen ja maku herkullinen sekä syvä. Aito. Hiilihappoa hillitysti, alkoholia sopivasti. Maistuu allekirjoittaneelle yhä monen vuoden jälkeen, brittisiiderinä ihan maailman kärkeä ja tätähän saa nyt jo ruokakaupoistakin.

2. Sheppy's Kingston Black 6,5%

Persoonallinen, superkuiva. Kingston Black-omenalajike on ns. bittersharp, eli poimitaan käsin ainoastaan suojakäsinein ja sellaisenaan täysin syömäkelvoton. Purevan happoinen mutta hyvän makuinen siideri. Hiilihappoa omaan makuun vähän liikaa. Ei aloittelijoille. Jos suosikkisi ovat Happy Joe ja Golden Cap, älä osta tätä. Superalkosta saa.

3. Lepola Wild&Free Apple 5,5%

Tämän vuoden valmistuserä on käsittääkseni myyty loppuun jo aikoja sitten, mutta jos/kun ensi vuoden erä saapuu myyntiin joskus, niin kannattaa ehdottomasti ostaa. Paras suomalainen siideri mitä olen maistanut. Rehevä, aito, luonnollinen. Valmistettu tavallisista syömäomenoista, joten maku poikkeaa brittisiidereistä hieman mutta silti erinomainen siideri. Näin hyvän siiderin valmistus tavallisista omenoista ei ole helppoa.

4. Henry Westons Cloudy Vintage 7,3%

Mielestäni paras Westons. Muistuttaa paljon saman valmistajan Old Rosie-klassikkoa, mutta on parempi ja kunnon puolikkaassa pullossa. Voimakkaan pilvinen, sokeria ei liikaa. Täytyy ravistaa voimakkaasti ennen avaamista, sillä sakka takertuu pohjaan ja sakan kuuluu sekoittua juomaan. Saatavilla vain harvoista Alkoista, ruokakaupoista saa nykyään. Nykyään näkee valikoimat kätevästi netistä etukäteen. 

5. Sheppy's Vintage Reserve 7,4%

Ei yhtään hassumpi vintage. Hyvin edullinen Superalkossa 2022. Pähkinäinen, tumma.

 

                                              - Uusia maisteluita 2024 - 2026

 - Friels Vintage 7,4% 2022

Suuri pettymys. Tämä valmistaja vaikuttaa netin mukaan jonkinlaiselta tuoreelta start-upilta, ja valitettavasti tässä siiderissä tiivistyy kaikki sellaisen huonot puolet. Suurin ongelma tässä on, ettei tämä maistu omenalta, vaan on lähempänä perryä. Maku on pienestä ilmoitetusta sokerimäärästä huolimatta hyvin limonadimainen, esanssinen, mikä on tässä hintaluokassa huono juttu. Hinnaltaan Friels on Alkon kalleimpia siidereitä, (poistui Alkon valikoimasta syksyllä 2024, K-marketeissa näkyy olevan). Hiilihappo ampuu kovaa yli. Omituisin on tämä karamellimainen makeus, vaikka sokeria on valmistajan ilmoituksen mukaan vain 25g/litra. Rohkenen yli sadan siiderin kokemuksella sanoa, ettei valmistajan ilmoitus ehkä pidä paikkaansa. Tämä on startup-pöhinäsiideri, laatu alas ja hinta ylös. 

- Ysla Original Apple 6,5% (Ukraina)

Alkon uutuus syksyllä 2024, pikkupullo. Upea väri, kirkkaan tummankultainen. Maku hieman erilainen kuin brittisiidereissä, hyvällä tavalla. Aito ja syvä maku, jossa hieman maistuu multa ja maa. Ei esanssisuutta, sokeria aika vähän mutta makeutta riittävästi. Hiilihappoa hieman liikaa omaan makuuni, mutta kokonaisuutena hyvä siideri. Tätä tehdessä ei ole kikkailtu, luonnollinen maku. Suurin piirtein tältä omenasiiderin kuuluu maistua omasta mielestäni, happamuutta sopivasti. Alkoholia saisi olla voltin verran lisää, mutta hyvä näinkin. Ei sisällä sulfiitteja, mikä on harvinaista.

 - Henney's Still Cider 6%

Alkon uutuus syksyllä 2024. Jännä, originelli siideri. Stilli, eli täysin hiilihapoton ja muitakaan happoja ei juuri ole. Pilvinen ja mehumainen, koska alkoholia vain 6% ja maku suht mieto. Tällaisessa ranskalaistyyppisessä siiderissä täytyy olla joko reilusti alkoholia, tai vahvasti makua että mehumaisuus vältetään. Ranskalaiset osaavat tehdä vähäalkoholisenkin pilvisen maalaissiiderin niin, että siinä ei ole mehumaisuutta yhtään, (esimerkkinä vaikka Kerisac Cidre Breton). Briteiltä se jää tässä vähän puoliväliin, tämä ei uskalla ihan navetan perälle asti. Ei tämä huono ole missään nimessä, maku on ihan ok vaikkakin suht mieto. Hyvin helppo siideri. Vähän kuin sangriaa, se oikean viinin puraisu jää puuttumaan mutta hyvä janojuoma.

- Mighty Hard Strong Cider 8,0% (Suomi)

Tämmöinen tupsahti käteen viime viikolla. Kauheaa kuraa. Maistuu vedellä lantratulta omenaviiniltä, mitä tämä tuoteselosteen mukaan onkin. Ei tällaisillä tuotteilla oli siiderin kanssa mitään tekemistä, tämä on kuin sekoittaisi vodkaa ja rypälemehua, ja kutsuisi sitä punaviiniksi. Känniinhän tällä kyllä pääsee joutuisasti. Halvalla tehty tuotehan tämä on, kun poistaa hinnasta alkoholiveron. Ei kahdella eurolla kummoista saa tehtyä, eikä kansa vaadi oikeaa käytettyä siideriä, niin tätä tämä on sitten. 

. Westons 1880 Vintage 6,2%

Erinomainen uusi Westons. Kirkas väri ja kevyen oloinen, mutta silti paljon makua. Sokeria sopivasti. Melkein sanoisin, että paras Westons tällä hetkellä.  

 

 

 

Oodi Siltakadulle!. Tarinoita osoitteesta Siltakatu 26 Joensuu, vuosilta 1990-1995. 

Kyseiset kaksi vanhaa puutaloa toimivat useiden suosiota saaneiden yhtyeiden, sekä henkilöiden bändiharjoitustiloina tuohon aikaan. Kyseessä oli todellinen taideyhteisö. Itse vietin käytännössä elämäni ikävuodet 19-24 kuvan puutalossa, vähintääkin suuren osan vapaa-ajastani jos oli muita menoja. Asiaan vaikutti paljon myös 90-luvun lama. Kaikilla oli joutoaikaa ja paljon.

Vasemmassa talossa harjoitelleita yhtyeitä olivat: Neljä Ruusua, Kumikameli/Eläkeläiset, Salvador´, Mana Mana. Näin muistista kolmenkymmenen vuoden takaa. Paria pikkubändiä en muista, sillä itse pyörin pääasiassa oikean puoleisessa talossa. Vasemmassakin talossa olen treenannut. Mana Mana ei bändinä koskaan treenannut Siltakadulla, mutta bändin jäsenet, etenkin Jouni Mömmö pyörivät siellä paljon.

Oikeanpuoleisessa talossa harjoitelleita yhtyeitä olivat: Crossroads, The Wall, Rozewater, Töpseli, Kymmentä Vaille Kahden Sade, Ameeba, sekä kitaristi Juten yhtye Ajan Kuva. Jute kasasi sen jälkeen yhtyeen nimeltä 51 Koodia. Rozewaterissa rumpuja soittanut Anssi kasasi myöhemmin radiomenestystä saaneen Nollaseiska-yhtyeen. 

 Pekolla oli Salvadorin jälkeen kämpillä projekti, ja myöhemmin Pekko kasasi Helsingissä The Jade-yhtyeen joka sai ihan listahitin, ja nyt myöhemmin Daggerplay-yhtyeen. Itse soitin Helsingissä mm. Plastic Tearsissa, jonka kanssa pääsin soittamaan mm. Tavastialle kahdesti. Näin aikaa Siltakadulla muistelee Kaaoszinessa Pekko:

https://kaaoszine.fi/daggerplay-bandi-puukkobulevardilta/

"Joensuuta hän muistelee lämmöllä, eikä ihme, eliväthän he siellä aikana, jota voi kutsua Joensuun musiikkielämän kukoistuskaudeksi: ”Nykyään Joensuu on rakas kaupunki, jonne pitää päästä niin usein, kuin mahollista. Musiikkiskeneä ei voi tosin verrata siihen, mitä se oli 1980-1990 -luvuilla, kun ite siellä soittelin. Meillä oli treenis Siltakadulla ja seinänaapureina Mana Mana, Kosmonauts, Neljä Ruusua, HC Andersen, Terveyskeskus, sekä samassa huoneessa Kumikameli. Todella eloisaa aikaa ja vireetä." 

Näin puolestaan H. S. Arkko kirjassaan Totuus Palaa, sivu 157:

"Toisten mielestä parasta oli neljä treenikämppää sisältänyt Siltakadun puutalo (siis toinen kahdesta puutalosta, blogistin lisäys), jossa harjoittelivat todennäköisesti kaikki Koneen jälkeen perustetut vähänkään merkittävät joensuulaisbändit. Ulkopaikkakuntalaisten mielestä soittajat rymistelivät Siltakadulla sikin sokin keskenään, toisin kuin Helsingissä, missä bändit eivät toisiinsa samalla tavalla sekaantuneet. Siltakadun kulttuurisulattamossa yhdistyi kaikenlainen poikkitaiteellinen kokeilu."

Sekä Siltakadulla, että Helsingissä Krunikassa rokkibändissä treenanneena voin allekirjoittaa kirjailijan näkemyksen yhteisöllisyyden eroista. Helsingissä minulla ei ollut hajuakaan ketkä treenasivat seinän takana eivätkä hekään juuri kontaktia ottaneet. Siltakatu oli kommuuni enemmän.

 Anssi päätyi myös Helmiä ja Sikoja-elokuvaan, siihen baarikohtaukseen. Kymmentä Vaille Kahden Sateessa laulaneesta Säde Tahvanaisesta tuli myöhemmin kansanedustaja. Ameeba-yhtye oli oma projektini, jonka basisti Arto rakensi itselleen myöhemmin De Havilland Tiger Mothin. Siis ihan oikean, ja lentelee nyt sillä. Tässä on Ameeban lähes ainoaksi jäänyt keikka Joensuun Ilosaarirockin perjantailta: 

Tämmöisessä porukassa pyörin nuoruuteni! Keikkoja teki kukin vuorollaan, ja usein muita lähti jeesaamaan. Itse esimerkiksi lähdin pizzapalkalla mukaan valomieheksi The Wall-yhtyeen kiertueelle Ivalosta Helsinkiin. Liikennettä oli myös talojen välillä, oikeaan taloon esimerkiksi saattoivat tupsahtaa kuuntelemaan sohvalle jotain pikkubändiä yllättäen Neljän Ruusun tyypit. 

Oman bändini treeneihin tupsahti kerran kuuntelemaan Hassisen Koneen Hate Kinnunen. Joka kämpässä oli vähintäänkin yksi suuri sohva. Tiloisssa vietettiin myös paljon ihan aikaa, soittamisen lisäksi. Hengailtiin ja soiteltiin välillä, sitten taas jauhettiin pari tuntia paskaa. Niin noissa taloissa elettiin. Tubesta löytyi itse asiassa tallenne Siltakadulta Töpselin treeneistä 1994!. Tämä oli koko kahden talon kompleksin pienin kämppä. Kämppiä oli yhteensä yhdeksän:

Kämpän vuokra oli muistaakseni luokkaa sata markkaa kuussa, eli 20 euroa. 500 metrin päässä torilta, ja tila käytössä 24/7. Joensuun kaupunki piti tärkeänä että vuokra oli edullinen, kulttuuria tuettiin. Jotkut kävivät keikoilla Neuvostoliitossa, kaupunki tuki sellaisia keikkamatkoja. Kuulin röökipöydässä useammankin tarinan niiltä reissuilta. 

Mikä on jännä juttu, on se etten koskaan tavannut Aki Tykkiä Joensuussa. Pyörin aika intensiivisesti Joensuun rokkipiireissä 1990-1995, päivittäin kaljalla Kerubissa, päivittäin treenaamassa Siltakadulla, about kerran viikossa tsekkaamassa bändiä jossain, jne. Saatoin tavatakin hänet mutta Aki oli silloin nobody, eli ei mitään muistikuvaa. Ollaan saatettu ölistä vanhan Kerubin pöydässä joskus yhdessä, mahdollisesti. 

Nää jutut menee aina niin jännästi. Muistan Mixan, Kupiaisen, Anssin, Ärmäsen, Jaffan, Cyden ja Jonen, Kimin, Korkin, Mana Manan tyyppejä, jne. Kun muutin Kallioon, niin Kode tuli yksi päivä vastaan rapussa. Hänen silloinen tyttöystävänsä asui samassa rapussa. Mikä todennäköisyys?. Paljon myöhemmin Maija Vilkkumaa teki videota samassa rapussa.

Kaikki Siltakadun kämpät olivat luonnollisesti täynnä tupakansavua, eikä asia haitannut siihen aikaan ketään. Ryske ja rytinä oli parhaimmillaan komeaa, kun 3-4 bändiä treenasi puutalossa yhtaikaa. Kun lopetit biisin, niin täytyi huutaa jos halusi rumpalin kuulevan. Jokainen kävi tauon aikana kuuntelemassa naapuria sohvalta. Kieliä pummittiin, jos omat olivat loppu jne. Sellainen oli lamanuoruuteni. 

 

 

Elämäni soitetut keikat ja studiosessiot. Ajattelin laittaa nämäkin ylös niin kauan kuin vielä muistaa.

- Kaavin yläaste 1987. Ensimmäinen keikka. Soitimme kevätjuhlassa musiikinopettajan kanssa Edu Kettusen Lentäjän Pojan:) Minä komppasin kitaralla. Isäni, lentäjä, istui yleisössä. Lisättäköön vielä, että minä en ole kotoisin Kaavilta. Asuin siellä kaksi vuotta isäni mukana kun hän piti kahden vuoden virkavapaan. Tässä lehtijuttu ko. keikasta! Olen kuvassa oikeassa laidassa.

Jos keikkaelämäni olisi tapahtunut nykyaikana, niin kuvamateriaalia olisi paljon. Tuolloin elettiin kuitenkin aikaa ennen internettiä ja kännyköitä. Kuvan ottaminen vaati ns. cokiskameran ostamisen R-kioskilta, ja sitten filmin kehittämisen. Ei jäänyt Tavastian keikastakaan yhtään kuvaa.

- The Old Farts - Kaavin nuorisotalo 1988. Keikka. Rumpali

- The Old Farts - Kaavi, Iloharju 1988. Keikka. Rumpali.

- The Old Farts - Kaavi 1989. Studiosessio. Rumpali.

- The Old Farts - Kuopio 1989. Studiosessio. Rumpali.

- The Crossroads - Polvijärvi 1990. Studiosessio. Kitaristi.

- The Crossroads - Joensuu 1990. Keikka. Kitaristi.

- The Crossroads - Ilomantsi, Ruhkaranta 1990. Keikka. Kitaristi.

- The Crossroads - Nurmes 1990. Keikka. Kitaristi.

- Ameeba - Joensuu, tori 1992. Keikka. Kitaristi-Laulaja.

- Ameeba - Joensuu, Ilosaarirock 1992. Keikka. Kitaristi-Laulaja.

- Ameeba - Joensuu 1992. Studiosessio. Kitaristi-Laulaja.

- The Plastic Tears - Helsinki 1993. Studiosessio. Kitaristi.

- The Plastic Tears - Helsinki, Tavastia 1993. Keikka. Kitaristi.

- The Plastic Tears - Turku 1994. Keikka. Kitaristi.

- The Plastic Tears - Kuopio, kuplahalli 1994. Keikka. Kitaristi. 

- The Plastic Tears - Helsinki, Shadow Club 1994. Keikka. Kitaristi.                                                  

- The Plastic Tears - Helsinki, Lepakko 1994. Keikka. Kitaristi.

- The Plastic Tears - Helsinki, Tavastia Semifinal 1994. Keikka. Kitaristi.

- The Plastic Tears - Helsinki, Shadow Club 1994. Keikka. Kitaristi.

- The Gilgames - Joensuu, Kerubi 1995. Keikka. Kitaristi.
- The Gilgames - Joensuu 1995. Studiosessio. Kitaristi.
- Soolokeikka - Joensuu, tori. 1995.
- The Jailtown - Helsinki, Tavastia Semifinal 2003. Keikka. Kitaristi-Laulaja.
- The Jailtown - Riihimäki 2003. Studiosessio. Kitaristi-Laulaja.
- The Jailtown - Riihimäki 2005. Studiosessio. Kitaristi-Laulaja. 

Ei nyt niin hirveän monta, mutta moniin paikkoihin se lapsuuden rämpyttely vei:)
Näiden lisäksi olen ollut mukana noin kymmenessä demosessiossa jossa on nauhoitettu koko bändin kanssa albumin verran biisejä. Samoin olen kiertänyt kaverien yhtyeen mukana valomiehenä Ivalosta Helsinkiin. Lisäksi toiminut Ilosaarirockissa lavaroudarina ja yleismiehenä. Olen myös soittanut parissa bändissä jonkin aikaa, jotka eivät koskaan keikkailleet tai tehneet demoa. 

Hauskana detaljina loppuun, että toimin lavaroudarina Ilosaarirockissa 90-luvun alussa. Samana päivänä siellä esiintyi muun Inspiral Carpets, jonka keikan näin ja jossa toimi roudarina muuan Noel Gallagher. Emme tavanneet ja vaikka hän olisi lähestynyt minua niin olisin ehkä ignoorannut hänet. Joku nobody roudari Englannista selittämässä jotain. Vuonna 1994 päädyin asumaan Manchesterin Whalley Rangeen, joka on about kahden kilometrin päässä Burnagesta, josta Noel oli kotoisin. Elämä on jännää.

.

Elämäni nähdyt keikat. Aloin miettiä, keitä kaikkia artisteja olen nähnyt livenä, missä ja kuinka monta kertaa, ja tein jonkinlaisen luettelon. Luetteloon ovat päässeet keikat, jotka olen nähnyt kokonaan alusta loppuun tai lähes kokonaan. Mitään kymmenen minuutin tsekkauksia ei lasketa. Jaettua ykköstilaa pitävät yhdessä Scandinavian Music Group sekä Kolmas Nainen.

- Kolmas Nainen  8
Tavastia (2), Vanha, Karjalantalo, Ilosaarirock, Ratina Stadion, Willy (Joensuu) (2)

- Scandinavian Music Group  8
Tavastia (4), Savoy, Linnanmäki, Ala-Malmin puisto, Musiikkitalo

- Ismo Alanko  5
Kaivopuisto, Senaatintori, Tavastia, Kerubi, Ilosaarirock

- Egotrippi  6
Tavastia (2), Kaivopuisto, Narinkkatori, Olympiastadionin parkkipaikka, Huvilateltta

- CMX  3
Tavastia (2), Nosturi

- Don Huonot  5
Tavastia (2), Kerubi, Kaisaniemi, Ankkarock

- Ultra Bra  5
Stockmann, Bio Rex, Kaisaniemi, Hartwall Areena (2)

- Wilma  3
Kerubi, Tavastia, Kaivopuisto

- Jonna Tervomaa  5
Senaatintori, Kaisaniemi, Tavastia, Linnanmäki, Ankkarock

- Eppu Normaali  4
Ilosaarirock (2), Ruisrock, Ratina Stadion

- Neljä Ruusua  4
Vanha, Törmä, Joensuun urheilutalo, Enon kanavaranta

- Kingston Wall  2
Public House (Joensuu), Ilosaarirock

- Roxette  2
Sheffield Arena, Helsingin jäähalli

- Zen Cafe  2
Ruisrock, Kaisaniemi

- U2  2
Tukholman stadion, Olympiastadion

- Miljoonasade  2
Ilosaarirock,Törmä

 - Kiss  2
Hartwall Areena, Helsingin jäähalli

- J.Karjalainen  2
Kaivopuisto, Ruisrock

- Demolition 23  2                                                                                                                                           Turku, Helsingin jäähalli

- Iron Maiden  2                                                                                                                                             Helsingin jäähalli, Olympiastadion                                                                                 

 

Yksittäiskeikkoja:
Poverty Stinks Kerubissa, Havanna Black Kerubissa, Nasty Suicide Kerubissa, Kauko Röyhkä Karjalantalolla, Melrose Kerubissa, The Balls Public Housessa, Nirvana Ruisrockissa, Hanoi Rocks Helsingin jäähallissa, John Mellencamp Helsingin jäähallissa, Mötley Crue Helsingin jäähallissa, Scorpions Helsingin jäähallissa, Aerosmith Hartwall Areenalla, Manic Street Preachers Helsingin jäähallissa, Midnight Oil Kulttuuritalolla, Tuomari Nurmio Savoyssa, Veeti&Elastic Family Bottalla, Kari Peitsamo Tavastialla, Samuli Edelmann Vanhalla, Smackin muistokonsertti Tavastialla, The Fishfaces Lepakossa, Värttinä Helsingin jäähallissa, Maustetytöt Linnanmäellä, PMMP Kaisaniemessä, Mega City Four Ilosaarirockissa, Andy McCoy Live Ammo Tavastialla, Tina Turner Olympiastadionilla, Bon Jovi Olympiastadionilla, The Pretenders Ruisrockissa, Backyard Babies Shadow Clubilla, Mick Taylor Rock'n'Roll Stationilla, Bruce Dickinson Töölönlahden puistossa, Steve Earle Savoyssa, Honey B&T-Bones Espan lavalla, The Milestones Turussa pubissa, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri Tavastialla, Maija Vilkkumaa Tavastialla, Good Evening Manchester Ruisrokissa, Jylli&Kuoppis Plays Kingston Wall jäähallissa. Halestorm Olympiastadionilla.

Tavastialla siis 20 kertaa plus kolme omaa keikkaa, yhteensä 23 kertaa.
Helsingin jäähallissa 10 kertaa, Olympiastadionilla 4 kertaa.

Tekee yhteensä aika tasan 100 keikkaa, plus omani. Pari voi olla unohduksissa.
Monia keikkapaikkoja ei ole enää ollut olemassa pitkiin aikoihin. Willy Joensuussa, Public House Joensuussa, vanha Kerubi Joensuussa, Törmä Joensuussa, Shadow Club Helsingissä, Rock'n'Roll Station Helsingissä, Lepakko Helsingissä, Nosturi Helsingissä. Omituisin keikoista oli ehkä Bruce Dickinson Töölönlahden puistossa. 

 Bruce esiintyi pelkän kitaristin kanssa duuona rekan lavalla keskellä puistoa, yleisöä oli noin 50 henkeä ja vuosi oli muistaakseni 1994 tai niitä seutuja. Parhaita keikkoja olivat Kolmas Nainen Karjalantalolla 1991, Iron Maiden Helsingin jäähallissa 1988 ja U2 Tukholman stadionilla 1993. Kaikki upeita kokemuksia jolloin bändi oli liekeissä alusta loppuun. Kaksi keikkaa jäi kaduttamaan, eli olisin saanut niihin lipun mutta en ostanut/oli muuta menoa eli The Black Crowes Tavastialla ja Emmy-Lou Harris Tavastialla. Lähes kaiken olen nähnyt mitä olen halunnutkin. Dar Williams olisi hienoa nähdä.

Honda CB250RS. I have always had a kind of soft spot for quarter-liter bikes. Yamaha RD250LC example was a great little bee. Honda CB250N was bit boring, but still a two-fifty. Honda CB250RS is in my opinion the best 250cc four-stroke bike ever made. It looks marvellous, and is extremely light for it's size. It weighs a kilo less, than Honda CB125T. Basically it feels like 125cc four-stroke with 26hp, and almost 500cc level of torque.

Using Wiseco high-comp piston you can upgrade it easily to 28hp or so. It handles like 125cc bike. Torque is very good for it's size, there's not much difference to Honda FT500, not even on top speed. Fuel consuption is way less than on FT500. Engine bottom-end is the same than on FT500, so it's basically 500cc engine with 250cc bore. Conrod, crank bearings, etc are the same than on 500cc engine. The stroke is only shorter. Which all means you can pretty safely fit it with high-comp piston, it won't get overstressed.

It really likes 100% alkylate gas, which is available on pump around here. What amazes me is how rev-happy it is, thumpers are usually not like that. On city riding you have to keep your eye on rev counter that you don't go on the red zone. It's a screaming little thumper, which is part of it's appeal. Engine has a very over-square, short-stroke bore, that's why it loves revs. Despite it's low power it does not feel as boring and dull like some other 250cc four-strokes. Engine behavior is bit uncivilized and agricultural, which is good. It feels more like old british single to ride, it's not too smooth for it's own good.

There's no electronic bells or whistles on it, it's just old-fashioned honest motor. Even the ignition advance is provided by the centrifugal mechanical unit with springs like on the distributor of old cars. Which is bit funny. It has CDI ignition, but still uses mechanical advance unit so the CDI box does not basically work that much. A coil provides the spark, and mechanical unit the timing.

It has enough power that a grown-up man can tour with it without feeling like he's riding a moped, like on them 125cc bikes he would. Vibration levels are very low, lower than on CBR1000F example. Balancers do their job very well. Mechanical sounds are non-existent when it has warmed up. it purrs like a kitten. Fuel consumption is 4-5 liters per 100km, depending on throttle. If you stay on speed limit speeds it burns around four litres. Fuel tank is tad too small for cruising comfort and front suspension is too soft as a standard. You can beef it up with short extra tubes under the caps.

Kawasaki GPZ1000RX. I bought this bike back in 2002 from Riihimäki from a guy that had just imported it from Germany. We had a long bargain talk before the decision. It was so-called tax-free bike, so i paid the taxes after i bought it for the government but it was still cheaper than our local bikes were. Despite it's announced 126hp it was fast! Faster than CBR1000F with a margin.

This is the bike i made my personal speed record with, 270 km/h steady. I did that on our Janakkalan suora, and the thing was screaming. That thing about old Kawasaki's... They might be rough, sound like a concrete mill on idle, but boy do they go when you push them hard. Honda's are sweet and well thought but these Kawasaki's have the edge definitely when the performance is all that matters.

After that mentioned high speed run i decided to change the oil, and found it's viscocity was pretty close to that of the water. I dunno was it that or something else but after that bike pushed slight black smoke always when accelerated hard no matter the new oil or carb overhaul. These kinda things do happen when you buy old imported bikes, they are like box of cholocates, you never know what you are gonna get. But yeah, it was fast. Faster than the impression you get reading the specs.

Handling was not very good on corners. I did not like it's feel on cornering. Honda CBR1000F example is way, way better on that respect. With GPZ1000RX you always had a feel that you never knew where you front end was exactly. It feels like it has high center of gravity on corners, you feel like you are gonna fall on corners, it oversteers probably because of that 16-inch front wheel dunno, not good. But on straights...loved that engine. Kawasaki's engines keep what they promise, and it was also very easy engine to service. Changing the cam chain and starter chain was piece of cake. It was thirsty bike too, never managed to get it under seven litres per 100km.

I did have kind of emotional connection to this bike too from the past. My father's brother¨'s son had this bike during the eighties, and he loaned it for me one day. Man, that was something back then. When you were like eighteen this bike felt like a missile:) A king of the road. I have not forgotten that feeling. This is one of those bikes that will stay in my heart.

Yamaha RD250LC. I bought this bike back in 2001, and it went through quite of transformation on my hands during the year. It also almost killed me, but lot of that was my fault. It is funny how you just forget where and from who you bought all your bikes after two decades. I have had 26 bikes, but when i try to remember, i recall like eight bikes where i bought them. With rest of them i have no idea anymore. Faces, places, travels by bus or train to pick them up...pretty much gone from my head.

I loved this bike as it was right from the start. It was 100% original and very cheap considering how their value has improved now. I think i paid something like 800 euros, in 2001. I opened up the engine but there was pretty much nothing to repair. It was nicely sporty bike for it's size, did 140 km/h on flat pretty easily. Simple and reliable engine without the YPVS. I adjusted the oil pump to the max, as i always did these two stroke Yamahas. During the summer i did one 800km trip with it, almost all the time riding it WOT. No problems.

After riding it few months i got this brilliant idea of giving it a new look:) I bought that fairing from one motorcycle scrapyard, it was aftermarket fairing for Yamaha RD125LC YPVS. Clip-ons i found too, as you can see. That fine seatcover i made myself:) You can see also that there is silencers hanging from it, but that was just a quick idea that did not work. This look did not last long, before the bike became full-blown experimental build, as the picture shows below.

That tank is from RD125LC. Ducktail is from some scrapyard if i remember correctly. The engine is RD350LC YPVS, which i bought in pieces very cheaply from some bloke and rebuild it.  That double bubble i made myself heating the piece of plastics in kitchen oven and then forming it very quickly. RD350LC engine did not work very well with those RD250LC pipes. It accelerated well though.
From that RD350LC YPVS-engine i removed them YPVS valves totally and we welded their places over on cylinders, and it worked well. I also built a special tool to keep the clutch drum in place when tightening the primary drive sprocket nut on the crankshaft.

On 25 of May in 2003, i decided to make a wheelie. It did wheelies just with a throttle on first and second. Middle of that wheelie i noticed that i was drifting to the left badly, i kicked the rear brake to pull the front down. Front came down but it was too late, i was heading straight to the sidewalk edge on angle. I managed to steer bike straight before it, but by then both rear and front wheels were touching the sidewalk edge, so i could not steer and i lost the balance and i fell on the sidewalk. That was not a bad fall at all, quite soft landing but then my both knees hit the steel light pole middle of the sidewalk when i was rolling. That was it. Both kneejoints broke in pieces, so i have titanium knees now partly. Loved the bike anyway.